maanantai 25. helmikuuta 2013

Pakkaaminen

Hermon kiristystä ja muistelua

Pakkaaminen on kyllä ihmeellistä hommaa. Pakatessa saattaa olla yksi ärsyyntyneimmistä henkilöistä, mutta toisaalta myös kaikista tunteellisin hörhö. Olen melko useaan otteeseen joutunut pakkaamaan ja purkamaan omia tavaroitani ja joka kerta tavaroiden seasta löytyy jotain esineitä ja asioita, joita en muistanut. Sitten ajaudutaankin jo melkoiselle memorylanelle ja saatetaan jopa tirauttaa muutama kyynelkin. 

Herkistyttävien hetkien lomassa myös hermot kiristyvät, koska laatikoita on joka puolella, muttet silti ole saanut vielä kaikkia tavaroita kasaan. Sitten jokaikinen kerta käy niin, että olet jo pakannut jonkun tavaran johonkin laatikkoon ja sitten myöhemmin tajuat tarvitsevasi tätä kyseistä tavaraa vielä. Sitten alkaakin tavaroiden uudelleen purkaminen ja oikean esineen löytäminen! Tietenkin käyt aina läpi ensimmäiseksi juuri ne väärät laatikot ja vasta viimeisenä löydät sen likaisen sukan laatikon pohjalta.

Aina, kun pakkaan tavaroita katselen samalla kaikki valokuva-albumini läpi ja lueskelen kämpässä asumisen aikana kertyneitä päivyreitä ja muistelen kaikkia asunnossa tapahtuneita asioita. Tietenkin myös asunnon ulkopuolella tapahtuneita asioita. Olen elämäni aikana asunut milloin mimmoisessakin asunnossa, mutta aina sieltä on jäänyt, homeen sijaan, käteen uusia kokemuksia ja tuntemuksia.

Muutaman päivän päästä koittaa muutto jälleen kerran uuteen asuntoon ja jopa uuteen kaupunkiin. Saa nähdä miten minun käy! Minua jännittää, surettaa ja kaikkea mahdollista. En oikein tiedä miten tämän asian kanssa nyt elää, mutta pitää vaan potkia etiäpäin!

P.S. Sori, kun en oo nyt kirjoitellu niin ahkerasti, mutta pakkailut ja tällaiset asiat on vieneet aika paljon aikaani! Mutta en usko, että olette hirveesti missanneet mitään :P

torstai 21. helmikuuta 2013

Kassialmailusta

Kappas vaan!

Tänään meinas jäädä tekstin kirjoittaminen kokonaan välistä, kun sisko tuli käymään ja katottiin Taru sormusten herrasta -leffoi. Kävin myös työkkärissä, kirjoittelin hakemuksia ja kaikkee muuta. Mutta siirrytäämpä varsinaiseen aiheeseen eli kassialmailuun. Elikkäs minun sisko pyysi, että menisin huomenna hänen luokseen yöksi. Päätimme, että voisimme käydä kaupungilla ja hieman ehkä jumpata. Eli jo tässä vaiheessa tarvitsen mukaani housut, paidan, urheilutopin ja rintsikat sekä jotkut urheiluun viittaavat housut. Tietenkin ulkovaatteet, meikit ja muut kasvonhoitotuotteet. Usein otan mukaani myös miniläppärini, laturin, päivyrin sekä jotain koruja. Tämän lisäksi minulla on lauantaina yhdet pirskeet, joten minun täytyy ottaa lisäksi mukaan myös bilevaatteet. Alettiinkin sitten siskon kanssa käymään miun vaatekaappia läpi ja kokeilin useita erilaisia vaatekertoja ylleni ja päädyin parhaimpiin, sillä eihän kassialma voi kantaa mukanaan liikaa vaatteita ja tavaraa yleensäkin tai selkä menee kantamisesta rikki. 

Kassialmailussa onkin tärkeintä miettiä tarkkaan kaikki mukaan ottamat tavarat ennakkoon, jottei tule kantaneeksi mitään ylimääräistä. Kannattaa miettiä mitä housuja voi esimerkiksi käyttää useiden eri paitojen kanssa ja mikä takki olisi paras vaihtoehto ainakin useimpien vaatteiden kanssa. Talvella kassialmailu on vaikeampaa ulkovaatteiden takia! Tänäänkin bilevaatteita etsiessä käytiin läpi niin monet laukut, korut ja kengät, että kyseinen akti kävi urheilusta.

Luultavasti kuitenkin lauantaina katsoessani kassin pohjalle petyn suunnattomasti ja mietin, että jätänkö juhlat jopa välistä, mutta koska en ole sellainen muija lähden bileisiin vaikka jätesäkki päällä. Kassialmailussa onkin tärkeintä miettiä onko mukana olevat tuotteet sellaisia, joita voi käyttää usealla eri tavalla. Okei, ei tässä jutussa nyt hirveesti käyty läpi kassialmailuun liittyviä asioita, mutta halusin päästä avautumaan bilevaatteiden etsimisen vaikeudesta. Mukaan otin siis kahdet korkkarit eli kenkiä minulla on yhteensä kolmet kappaleet! Järkyttävää miten vaikeaa tämä voi olla.

Onko teillä hyviä vinkkejä kassialmailuun? Itselläni tämä onneksi päättyy maaliskuussa, kun muutan toisella paikkakunnalle! 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Möläytyksiä

Ciao!

Olen huomannut, että minusta on vanhemmalla iällä tullut melkoinen möläyttelijä. Saatan päästää suustani ajottain hyvinkin hämäriä asioita. Mieleeni tulee hissimatkoja, samaan tahtiin käveleviä ihmisiä käytävillä, myyjät kaupan kassalla ja listaa voisin luultavasti jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle. Oletteko te päästäneet suustanne jotain erikoisina hetkinä?

Ajoittain tuntuu lähestulkoon mahdottomalta olla hiljaa kokonainen hissimatka jonkun vieraan henkilön kanssa. Muistan kerran kun olin menossa ystäväni kanssa hissillä alimpaa kerrokseen ja samassa hississä oli kanssamme mies ja nainen. Nämä kaksi henkilöä olivat toisilleen tuntemattomia, sillä he jatkoivat hissistä matkaa eri suuntiin. Nainen räpläsi kännykkäänsä ja mies yritti parhaansa mukaan olla luomatta kehenkään katsekontaktia. Hissi oli päässyt puoleen väliin matkaa, kun minun oli pakko sanoa "tää on kyllä niin suomalainen hissimatka kuin voi vaan olla." Yhtäkkiä kaikki sitten alkoivatkin nauraa ja jutustelemaan loppumatkasta. Mutta kunhan kaikki pääsimme ulos hissistä, menimme hyvin nopeasti eri suuntiin. Paitsi tietenkin minä ja ystäväni. Uskon, että ne kaksi muuta hississä kanssamme ollutta henkilöä sai kohtaamisesta ikuisia traumoja. Luulen myös, että henkilöt luultavasti olisivat tulleet samaan suuntaan kuin mekin, mutta tarkoituksella menivät uusia reittejä ja polkuja, koska eivät halunneet tulla jälleen häiriköidyiksi minun hölöttävän suuni takia. No ei tosi, he vaikuttivat ihan positiivisesti yllättyneeltä, mutta suomalaisuus taisi iskeä loppumatkasta jälleen.

Miten me suomalaiset ollaan näinkin epäsosiaalisia. Ollessani töissä jenkkilässä lähestulkoon jokainen vastaantulija katsoi silmiin ja tervehti parhaansa mukaan. Tullessani useiden kuukauksien jälkeen takaisin Suomeen muistan kuinka järkyttynyt olin siitä, että kukaan ei katsonut silmiin. Ehkäpä tämän "shokin" takia minusta on tullutkin näin uskomaton hölöttäjä. Minusta on kivaa yllättää ihmisiä sanomalla sellaisia asioita, joita kukaan ei ainakaan aivan ensimmäisenä uskoisi kuulevan tuntemattoman ihmisen suusta. Olen muun muassa kutsunut erästä meidän seurueeseemme liittynyttä henkilöä hulluksi ensinäkemältä. Ilman selittelyjä tai muuta keskustelua. Voin sanoa, että kyseinen huudahdus oli melkoinen jäänmurtaja. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Yllytänkin kaikkia lukijoita kokeilemaan rajojaan ja yllättämään tuntemattomia ihmisiä möläyttämällä jotain erikoista! Piristää kummasti kaikkien päivää, kun saa huomiota joltain tuntemattomalta. Minusta ihmiset ovat nykyään pääseet kirimään liian kauaksi toisiaan ja olisi mahtavaa vähän lähentää esimerkiksi naapurisuhteita huikeilla möläytyksillä. 


tiistai 19. helmikuuta 2013

"Laihduttaminen"

Banaani ja rahka

Lukijat tällä kertaa aion avautua laihduttamisesta, joka ei nähtävästi sovi minun kaltaiselle yksilölle lainkaan. Erään siskoni mielestä olen maailman historian tehokkain jojo-laihduttaja. Eli siis välillä olen aikasta hoikka ja välillä vähän pulleempi, mutten kuitenkaan ole ala-asteen jälkeen ollut ylipainoinen. Yleensä huomaan lihonneeni vasta siinä vaiheessa, kun on tiedossa jotkut bileet ja päätän laittaa päälleni sen mekon, jonka ostin viikko sitten. MUTTA laittaessani sen ylleni jostain kumman syystä vetoketju ei tunnu menevän kiinni. Kuroessani ylleni maailman kireimmät sukkahousut, joissa en pysty hengittämään saan mekon ylleni. Katson itseäni peilistä (itserakas kun olen) ja saatan jopa lähettää parille ystävälleni WhatsApp-sovelluksella kuvan ja kysyn mielipidettä. Saatuani hyväksytyn mielipiteen (jota en koskaan todellisuudessa saa), otan sukkahousut jalasta ja järkytyn näkemästäni. Miten syömällä kaksi karkki pussia päivässä ja katsomalla tv-sarjoja voi saada aikaiseksi tällaiset muhkuraiset reidet ja leveän pepun? Uskomatonta sanon minä!

Samaisella hetkellä päätän laihduttaa kaksi kiloa ennen huomista. Miten se onkaan mahdollista te kysytte. No  nyt aion paljastaa teille aivan uskomattoman salaisuuden, jota olen pitänyt sisälläni useita vuosia. Salaisuus, joka saattaa muuttaa elämänne loppuiäksi on se, että se on MAHDOTONTA. Voitte lakata laihduttamisesta stressaaminen. Jes, hyvä me! Mutta joskun, kun olen yrittänyt laihduttaa ei se ole koskaan ottanut tulta siipiensä alle. Tärkeintä onkin siis olla varsinaisesti laihduttamatta, mutta jos kuitenkin päätät laihduttaa, niin missään tapauksessa ei kannata kertoa siitä kenellekkään. Ainakin itselläni, aina kun kerron jollekin tuntemattomalle vastaantulijalle laihduttaneeni puoli kiloa sanon itselleni ja mielikuvituskavereilleni, että nyt olen kyllä ansainnut pari jäätelöä, suklaalevyn ja kilon lakuja palkinnoksi tästä huikeasti suorituksesta. Ja siinähän se laihdutuskuuri taas oli. 

Älkää ymmärtäkö minua kuitenkaan niin, että kehottaisin teitä olemaan täysin liikkumatta tai syömättä koskaan mitään muuta kuin herkkuja. Tietenkin minäkin joskus käyn baareissa tanssimassa ja syön rullakebabin välissä olevaa salaattia ja krapulapäivänä juon vettäkin vähintään sen kaksi litraa päivässä. 

Täytyy sanoa, etten ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joiden elämä pyörii kuntosalin ja rahkan syömisen ympärillä. Onhan se ihan jees, jos on vatsalihakset tai jotain muuta vastaavaa, mutta mieluummin olen normaalipainoinen ja teen päivässä muutakin kuin vain mietin mitä laitan suuhuni ja kenen jälkeen istun hikiselle kuntopyörälle. Yhtenä kesänä itekin vietin suhteellisen aktiivisesti aikaa salilla ja söin välillä sitä rahkaa ja kroppakin oli aikasta ok, mutta sitten lopetin vaan käymisen. En jaksanut liikaa ajoittaa tekemisiä syömisen ja salilla käymisen takia. Mieluummin hengaan kavereitten kanssa.


P.S. Kuvassa nähtävät urheiluvälineet eivät edes ole minun. Mistä lie löysin lojumasta kuvan ajaksi olohuoneeseen.

Lukisin mielellään teidän vinkkejänne ja kokemuksia laihduttamisen suhteen!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Now it's official!

Heipä hei!

Tänään menen (luultavasti) viimeistä kertaa käymään koulullani. Saan siis viimeinkin paperit kouraani! En oikein osaa sanoa mitä mieltä asiasta olen. Osittain tietenkin olen todella iloinen kyseisen hetken olevan viimeinkin käsillä, mutta toisaalta olen hieman haikea. Tänään elämäni yksi vaihe jää taakse! Luulin, että tällä kyseisellä hekellä minulla olisi jo työpaikka valmiina ja kaikkea, mutta nyt joudunkin sitten menemään lähipäivinä suoraan työkkäriin! Mitä helvettiä!? (Pardon my French!)

Mielestäni on hyvin kummaa, kun nykyään tuntuu siltä ettei kukaan saa mitään töitä. Olen hakenut useisiin paikkoihin ja hermoni on superkireällä! Mutta aion kuitenkin juhlistaa tänään valmistumistani! Tai itseasiassa papereiden kouraan saamista, sillä onhan minusta jo pidempään tuntunut että olen jo valmistunut, mutta vasta tänään se on varsinaisesti totta!

Saa nähdä millainen tilaisuus koululle on järjestetty. En usko sen olevan mitään sen kummempaa. Luultavasti saamme paperit ja kahvikupin kouraamme ja siinäpä se onkin. Saatan tänään tai huomenna kirjoitella lisää tuosta tapahtumasta, jos siitä on edes mitään sanottavaa! Mutta nyt täytyy mennä laittamaan hiukset ja vaihtaa vaatteet, jotta pääsen ajoissa koululle!

Palailemisiin! :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Erehdyksiä vessassa

Cowboys rock.

Lukijat olen siis ollut osittain kodittomana jonkin aikaa. Näiden hetkien aikana olen joutunut häiritsemään niin siskojani kuin myös ystäviäni. Ajoittain olen joutunutkin hyvin outoihin tilanteisiin, erääseen tilanteeseen liittyyn vessa ja erikoinen purkki.

En tiedä tunnetteko tällaisen tuotteen kuin Bats (extra effective creme). Todellisuudessa tuote on sinivalkoisessa purkissa olevaa voidemaista deodoranttia, mutta minä luulin kyseessä olevan jotain aivan muuta. Minun käteni olivat hyvin kuivat, sillä tällä hetkellä on talvi ja minä pesen käsiäni melko usein. Olin yksin ystäväni kotona ja minulla ei ollut käsirasvaa mukana. Luultavasti jo arvaatte mihin olen tämän tarinani kanssa menossa. Elikkäs siis minä käytin tätä Bats-rasvaa käsieni rasvaamiseen. Käteni eivät tuntuneet yhtään sen kosteammilta, joten päätin laittaa rasvaa vielä toiseen otteeseen käteeni. Ihmettelin, miksi rasva ei tuntunut tehoavan. En kuitenkaan sen kummemmin pohtinut asiaa.

Samana iltana ystäväni tuli suihkusta. Hieman myöhemmin menimme molemmat pesemään hampaita, kun huomasin hänen tunkevan "käsirasvaputelon" kainaloonsa. Hetken ajattelin, etten sanoisi hänelle mitään. Mutta koska aloin nauramaan, hän kysyi mistä on kyse. No en kehdannut hänelle valehdellakkaan, joten siis sanoin, että luulin hänen deodoranttiaan käsirasvaksi.

Onkos lukijat teille käynyt samankaltaisia sattumuksia vessassa tai muualla? Oletteko muuten miettineet sitä miksi joitakin ihmisiä hävettää ostaa vessapaperia kaupasta? Itse olen osittain sellainen, mutta eikö kuitenkin olisi hieman nolompaa olla ostamatta vessapaperia? Okei oheinen kommentti ei sinällään liittynyt tekstiini mitenkään, mutta kunhan vain mietin.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Facebookin syöverit

Hiya!

Mitenhän monta tervehdystä onkaan olemassa? Siinäpä vasta starttikysymys, mutta jatketaampa oikeeseen aiheeseen eli Facebookkiin. Lähestulkoon jokainen ystäväni on Facebookissa ja vaikka osa on saattanut jossain vaiheessa lopettaa sen käytön, on he kuitenkin palanneet takaisin Facebookin syövereihin. Mikä tässä sinisessä sivustossa viehättääkään? (Olikos se muuten mahdollista vaihtaa sivuston väriä? En tiiä, mutta itelläni se on sinivalkoinen.)

Juups, mutta miksi ihmiset käyttävät Facebookkia ja useimmat ärsyttävät toisia muun muassa päivittämällä joka päivä jotain todella itsesääliä kerääviä päivityksiä. (Itse olen niin kuuul, että päivitän vain bilepäivityksiä ja uskomattoman siistejä tarinoita elämästäni. EI TOSI) Olen todella tylsä ja päivitän hyvin harvoin. Kuulun kyllä niihin rasittaviin ihmisiin, jotka ajoittain linkkaavat jotain biisejä omalla sivullaan. Miksi Facebookissa voi tykätä ja tökätä, muttei esimerkiksi facepalmata? Useat ovat ehottaneet, että sivustolle pitäisi tulla myös vihata tai ei tykätä -nappi, mutta mitä järkeä siinä olisi. Jos jotain vihaa, niin ei sitä nyt tarvitse omille Facebook-kavereille ilmoittaa. No jaa, ehkei tuo facepalm-nappikaan olisi kiva. Vaikkakin välillä tuo nappi olisi hyödyllinen omien päivitysteni kohdalla.

Minua muuten naurattaa, kun nykyään puhutaan kavereista ja sitten Facebook-kavereista. Itselläni on ehkä noin kymmenen todella hyvää ystävää ja sitten on runsaasti kavereita, joiden kanssa tulee juteltua aika ajoin. Mutta miksi minulla on Facebookissa yli kaksisataa kaveria? No kaipa se on oma päätökseni. Itse en juurikaan lisää ketään kaveriksi, mutta jos joku pyytää minut ystäväksi, niin yleensä hyväksyn tämän kaveripyynnön, jos arvelen olevani tämän henkilön kanssa tekemisissä joskus. Joillakin tutuilla on yli viisisataa kaveria, joka tuntuu hyvinkin uskomattomalta! Tiedän myös yhden tutun, jolla on yli tuhat kaveria. Hän lisää luultavasti kaveriksi kaikki sellaiset henkilöt, jotka saattaa nähdä kerran vuosisadassa. Jokainen voi tehdä tietty tyylillään, ei siinä mitään. Haluaisin kyllä nähdä tällaisten ihmisten syntymäpäiväkutsu listan.

Uuden profiilikuvan päivittäminen on yksi armottomimmista "tehtävistä". Tuleeko mahdollinen mielitietty tykkäämään siitä, vai tykkääkö siitä vain sinun tätisi ja ystävät, joiden on lähestulkoon pakko tykätä kuvasta, vaikka vihaisivat sitä. Profiilikuvan päivittämistä helpottaakin juuri tämä tieto, että osan ystävistä on pakko tykätä siitä. Olisi kauheaa, jos kukaan ei tykkäisi kuvasta, jonka laitat omalle sivulle. Onko tällä oikeasti merkitystä? No eipä ole, mutta onhan se kiva, että kuvasta tykätään.

Entäpäs se, kun huomaat ystäväsi tai jonkun tuttusi laittaneen kuvan omalle sivullesi. Itse kerkeän jo miettiä, että ystävä on lisännyt sellaisen kuvan, jossa kielesi on pihalla, toinen silmä kiinni ja oksennusta poskella. Tällaista tilannetta ei välttämättä ole oikeasti edes ollut, mutta kuitenkin kuvittelet kuvassa näkyvän jotain aivan hirveää. Nenässä on räkää, poskella on kuolaa, paita on revennyt, persvako vilkkuu tai jotain muuta kammottavaa. Tällä hetkellä kiität luojaa siitä, että olet suojannut sivusi niin, ettei kukaan muu tule kuvaa näkemään. Sitten, kun todella näet kuvan huomaat, että kuvassa näkyy vain hiuksesi ja huokaiset helpotuksesta.

Entäpäs kun menet Facebookkiin ja näet, että sinulle on tullut notification. Oletat, että joku ystäväsi on kirjoittanut jonkun tekstin etusivullesi, jonka ansiosta kuulostat kaikkien mielestä kaikkein siisteimmältä tyypiltä. Mutta sitten kun avaat tämän notificationin huomaatkin sen olevan vain, joku tapahtumakutsu! Tapahtumakutsu johonkin maailman historian turhimpaan tapahtumaan. Päivä on pilalla ja kyyneleet valuvat poskillasi. Kiitos Facebook.

No onhan Facebookissa hyviäkin puolia, mutta niitä en ala luettelemaan, koska kuka niitä enää jaksaisi lukea. Taisin hieman innostua Facebook aiheesta, sillä muuta elämäähän minulla ei olekaan. Kiitos ja jälleen kerran myös anteeksi lukijat. Olisi kiva, jos joku vaikka joskus kommentoisi jotenkin, että tiedän miten surkeita tekstejä kirjoitan. Tattista vielä kerran.






torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää!

Tänä vuonna täytyy myöntää, että en ole lähettänyt kenellekkään mitään kortteja. En ole kyllä muutenkaan oikein tehnyt mitään erikoisempia suunnitelmia. Ystävänpäivä on suunniteltu ystävyyden ja rakkauden ylistämiseen ja sehän on vallanmainiota, mutta voihan näitä asioita tietenkin muinakin päivinä juhlistaa. 

Jotkut väittävät ystävänpäivän olevan sinkkujen katkeroitumispäivä tai jotain muuta yhtä hienoa. Asioiden täytyy olla melko huonosti, jos pystyy kehittämään jostain näinkin iloisesta asiasta jotain pahaa. No onhan tämä tietenkin hieman rahastuspäivänäkin tunnettu, mutta niin on myös joulu ja suurinosa muistakin vuoden parhaimpiin tapahtumiin lukeutuvista päivistä. Kukapa ei nauttisi siitä, että saa joltain toiselta jonkun ihanan lahjan tai että voi itse ojentaa jollekin puoliksi syödyn suklaapatukan tai jotain muuta vastaavaa? Huikeeta.

Ystävänpäivän värimaailma on kyllä hieman liian lälly minun makuuni (koska olen niin kovis), mutta ei se minulta varsinaisesti pois ole. Kortit ja kaikki mahdolliset siihen liittyvät nallet ja sun muut saavat kyllä olla vaaleanpunaisia tai retee punaisia. Onhan nuo värit paljon pirteempiä kuin esimerkiksi musta tai harmaa. Olisi muuten aika siistiä, jos Ystävänpäivä deitti olisi pukeutunut täysin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. (Jos nyt mitään deittiä edes olisi) Kaipa niitä yksinäisiä löytyisi tuolta kahviloiden läheisyydestä. 

Näin masentavan jutun jälkeen on hyvä toivottaa kaikille oikein huikeaa ystävänpäivää! (Ja luultavasti tätä blogia ei lue muut kuin ystäväni, joten omistankin tämän blogin kaikille niille huikeille tyypeille, jotka sattuivat tänäänkin lueskelemaan tämän jutun.) Alla on piirtämäni masterpiece. Toivottavasti nautitte siitä.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Älä vaan lue tätä!

Jauzaaaa!

Onko teille käynyt koskaan niin, että teille on luvattu soittaa johonkin tiettyy aikaan? Mitäpä muuta siinä tapauksessa voi tehdä, kun odottaa sohvalla ja katsoa puhelinta koko ajan. Jos puhelu ei tule luvattuun aikaan sitä ryhtyy miettimään josko puhelin onkin rikki. Minä ainakin pyydän joiltain ystäviltä, että soittaavat minulle vain siksi, että tiedän puhelimen toimivan. Pian saattaa tulla mieleen pitikö minun sittenkin olla se, joka soittaa. Mieli tekee hirveitä temppuja meidän kanssamme jatkuvasti. Vääryyttä.

Minä kuulun niihin onnettomiin, että juuri kun odotan puhelua tulee minulle mieleen ideoita, joiden takia minun olisi pakko poistua kotoa tai tehdä jotain muuta vastaavaa jonka takia puhelu jää varmasti välistä. Hirveintä on se, kun iskee jäätävä vessahätä ja ei voi mennä vessaan, koska tietää puhelimen soivan viimeistään sillä hetkellä.

Mikä siinä on, että aina kun odottaa jotain tai ei saa tehdä jotain, niin sillä kyseisellä hetkellä sinun on aivan välttämättöntä tehdä niin! Olet ehkä ystävien kanssa kahvilla ja sitten hän sanoo, että älä vaan katso taakse. Samalla hetkellä pääsi on jo kääntynyt taakse ja etsit sieltä mahdollisia syitä siihen, miksi et muka saisi katsoa sinne. Kaikenlaista porukkaa maailmassa onki. (Itse en koskaan katso taakse, kun toinen kieltää. Ehkä joskus olen vahingossa katsonut.) Naiset on kyllä aika hyviä olemaan katsomatta, kun pyydetään, mutta miespuoliselle ystävälle kun sanoo näin, niin se on ihan hukkaan heitetty pyyntö. (Ei millään pahalla miehet, mutta olette aika huonoja olemaan salaperäisiä.)


tiistai 12. helmikuuta 2013

Ehkä hänen koiransa poisti viestin...

Hei,

Kuten jo aiemmin mainitsin, on mielestäni tekstiviesteihin vastaamatta jättäminen todella ärsyttävää. Olet saattanut ihastua johonkin tai päättänyt lähettää viestin jollekin henkilölle ihan muuten vaan. Oletat saavasi vastauksen viimeistään tunnin sisällä. No ensimmäisen tunnin päätyttyä ajattelet, että hän vastaan varmaan kunhan pääsee illalla töistä (jos hän nyt edes käy töissä). Jos viestiä ei näy edes illalla, ryhdyt miettimään, että ehkä hän ei saanut viestiäni. Hänen puhelimensa on saattanut juuri mennä rikki tai hänen koiransa vahingossa poisti tekstiviestin ennenkuin itse kohde on kerennyt nähdä koko viestiä. No näitä syitä voisi keksiä vaikka millä mitalla, mutta mistä tämä hyvinkin yleinen ilmiö johtuu. Etenkin miehet alentuvat tällaiseen viesteihin vastaamatta jättämiseen.

Mielestäni viesteihin vastaamatta jättämiseen on vain muutama hyväksytty syy. Se, että puhelin on tosissaan mennyt rikki ja hänen numeronsa on vaihtunut ja se, että hän on mahdollisesti juuri menehtynyt. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole miellyttävä, mutta kuitenkin hyväksyttävä. Mielestäni olisi kohteliasta vastata viestiin, vaikkei siinä olisi varsinaisesti edes mitään kysymystä.

Se on niin loukkaava tunne, kun pyydät jotain henkilöä esimerkiksi kahville ja sitten et saa mitään vastausta takaisin. Jos tämä tyyppi esimerkiksi seurustelee, voisi hän lähettää selityksen siitä miksei hän voi lähteä. Jos henkilö ei vain yksinkertaisesti halua lähteä kahville, voi ilmoittaa, että ehkä joskus toiste tai sitten, että olet ehkä ymmärtänyt asiat hieman väärin. Ja haluaisin muutenkin tietää mitä vakavaa kahvilla käymisessä on? Itse juon kahvia päivittäin ja erilaisten ihmisten seurassa. Kahvin juomisesta ei koskaan ole tullut sairaaksi tai raskaaksi, joten ei siinä kai mitään epäilyttävää pitäisi olla.


Muistan elämäni aikana tasan yhden kerran, jolloin en ole vastannut miehelle viestiin. Tällä kyseisellä hetkellä olin juuri tutustunut uuteen mieheen. Hetki sen jälkeen, kun olin numeroni miehelle antanut, huomasin, että hän vaikuttaa todelliselta ylpeältä idiootilta. (Lisäksi kuulin ystävältäni, että hän on oikeasti varattu). On siinäkin pokkaa lähetellä viestejä vieraille naisille. No enpähän vastannut, mutta kaikille muille olen vastannut ja ilmoittanut mitä mieltä mistäkin asiasta olen. Mieleeni tuli juuri uusi syy, jonka voin hyväksyä viestiin vastaamatta jättämisen listaan. Tämä syy on se, että jos viestin lähettäjä on stalkkeri.

Tämän tekstin luettuaan kaikki lukijat saattavat ajatella, että olen todella katkeroitunut sinkku, mutta tämä ei pidä paikkaansa. En ole katkeroitunut, mutta ehkä olen sinkku. Toivoisin vain, että ihmiset kunnioittaisivat toisia ihmisiä vastaamalla yksinkertaisiin tekstiviesteihin. Kiitos ja olkaa hyvät. Hih.

maanantai 11. helmikuuta 2013

No money no honey

Haudihou!

Oon nytten ollut muutaman viikon tekemättä töitä ja koska koulukin on käyty loppuun, olen ollut täysin normaaleista arkisista toimista pihalla. Periaatteessa voisin siis tehdä tällä hetkellä mitä ikinä olenkaan halunnut, mutta tässä maailmassa raha tulee aina olemaan este! Onhan minulla tilillä rahaa ja hieman säästöjä, mutta nämä kaikki minun tulee säästää tulevan kämpän takuuvuokraan ja perusvuokraan ja kaikkiin muihin menoihin! Miksi elämän täytyy pyöriä rahan ympärillä näin paljon?

Olisi paljon helpompaa, jos tuotteet ja matkat ja muut eivät koko ajan kallistuisi! Sen lisäksi minusta on täysin väärin, että ihmiset "pakotetaan" tekemään seitsemän päivän aikana viitenä päivänä töitä tai opintoja, että he voivat ottaa rennosti kahtena päivänä viikossa. Eihän kaikki tietenkään tee töitä tai opiskele viitenä päivänä viikosta, mutta suurin osa toimii kuitenkin näin.

Nyt, kun on ollut pakollista vapaata tässä jo pidemmän aikaa alkaa minusta tuntumaan, että mitähän tästä elämästä oikeasti tulee! Tällä viikolla pitäisi kuulua kahdesta eri työpaikasta pääsenkö heille töihin, mutta sitä vastausta joudun odottamaan vielä muutaman päivän ajan! Tämä odottaminenkin on aivan hirveetä, koska en tiedä hakisinko lisää töitä vai odotanko vain vastausta. Erityisesti toinen näistä työpaikoista vaikutti todella hyvältä ja sinne haluaisin oikeasti päästä töihin ja haastattelun aikana tämä henkilö sanoi, että olen todella vahvoilla! Nyt vaan pitää toivoa, että muut hakijat ovat huononpia. Heh, eihän noi kai saisi toivoa, mutta olen hieman epätoivoinen ja innostuin työhaastattelun aikana työpaikasta todella hurjasti.

Kavereiden kanssa keskustellessa työnhausta päätimme, että seuraavan kerran kun haemme töitä emme lähetä mitään tylsää perus cv:tä tai hakemusta. Eräs ystävättäreni heitti, että voisin tehdä käsikirjoitusmalliin erään hakemuksen ja tämä onkin tosi hieno idea. Toteutus saattaa vaan mennä mönkään, sillä olen nähtävästi huono ihminen, kun kukaan ei ota töihin. Ei nyt tosi, mutta saa nähdä miten tuo onnistunee. Pari päivää sitten tein vitsillä sellaisen hakemuksen, jossa pidän esitelmän työnantajalle, että millainen työnhakija heille olisi paras. Tässä esitelmässä listaan kaikki minuun liittyvät asiat ja nämä ovat se ainoa oikea vaihtoehto heille. Kaikki muut hakijat johdattaisivat katastrofeihin. Saa nähdä milloin päätän laittaa tämän kyseisen hakemuksen eteenpäin. Olisi kyllä hyvin kiinnostavaa nähdä millaisia vastauksia saisin. Vastauksiksi voisin saada muun muassa sen, että mene hoitoon tai noin hämärän naisen on tultava tänne töihin! Toivon, että se olisi tuo perimmäinen.

Jos joudun olemaan tekemättä mitään vielä kauan tulee joku luultavasti löytämään minut likaisten vaatteideni alta itkemästä. Löytämisen jälkeen nousen haisevana ylös ja kirjoitan jälleen blogin, jossa valitan jostain kummallisesta aiheesta.


P.S. Jyrsin kynsiä aina, kun oon hermostunu. Elikkäs kynteni ovat tällä hetkellä aikasta hemmetin kipeet! Pahoittelen lukijoita siitä, että jouduitte näkemään ne.

torstai 7. helmikuuta 2013

Ja katsotaanpa matkaliput

Hellou kaikille lukijoille!

Tällä kertaa päätän paneutua junassa matkaamisen saloihin, sillä olen joutunut astumaan junaan ja siitä pois yllättävän usein viimeisten kolmen kuukauden aikana. On täytynyt käydä työhaastatteluissa ja katsomassa uutta asuntoa, nähdä ystäviä ja muuta miellyttävää ja vähemmän miellyttävää hommaa.

Mielestäni matkojen laatu perustuu pääasiassa siihen millaisia henkilöitä samaan junaan on päätynyt. Useaan otteeseen olen joutunut kuuntelemaan kuinka Sami tai Jani on jättänyt vastaamatta tai kuinka ärsyttävä joku opettaja on. Kyllähän junassa saa tietenkin puhua puhelimessa, mutta kuinka yksityiskohtaisesti ja äänekkäästi jostain hyvinkin henkilökohtaisista asioista kannattaa puhua?

Joskus olen joutunut kuuntelemaan kuinka jotkut vanhemmat henkilöt tajuavat, että ovat kotoisin samalta kylältä. Tämän jälkeen he alkavat luettelemaan tuttujaan ja yrittävät löytää jonkun yhteisen ystävän. Eipä siinä mitään, samahan tuo minulle on. Olen kiitollinen siitä, että nykyään junissa toimiin nettiyhteydet ja voikin itse olla se rasittava matkustaja, joka katsoo YouTubesta "hauskoja" videoita ja nauraa todella äänekkäästi. (Oikeasti en tee sellaista, sillä jos löydän jonkun oikeasti hauskan videon katson sen joskus yksin omassa asunnossani valot kiinni ja yritän olla päästämättä äänähdystäkään.)

Ajoittain matkustaminen on todella ihanaa ja rentouttavaa. Voin kuunnella lempimusiikkiani ja katsoa ikkunasta ulos tai sitten kirjoittaa uutta tarinaa ja pohdiskella erilaisia lopetuksia niille. Jos olen todella rohkealla tuulella saatan jopa nukahtaa penkilleni ja antaa kuolan valua poskeani pitkin erittäin viekoittelevasti.

Junassa on aina myös niitä henkilöitä, joilla on mukanaan älyttömästi herkkuja. Tälläkin hetkellä kadun sitä, että en kerennyt ottaa mukaani muuta kuin vesipullon. Ja minulla ei myöskään satu näköjään olemaan käteistä mukana. Kivahan se on tässä körryytellä junassa, joka on lähtöhetkellään puolituntia myöhässä. Ilman ruokaa ja mahdollisuutta ostaa ravintoa. Luultavasti menehdyn nälkäkuolemaan tällä matkalla.

Junassa matkustamisesta voisi avautua varmasti vieläkin perusteellisemmin, mutta mieluummin kuulen teidän traagisista kokemuksista.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Työkokemusta vähintään 5 vuotta


Hei ihana "työnantaja"!

Olen 24-vuotias upea kroppainen ja palvelualtis nainen. Tähän mennessä olen valmistunut juuri kaikista vaatimistanne kouluista. Työkokemusta löytyy enemmän kuin olisitte vaatineet ja osaan tehdä kaiken ilman minkäänlaista koulutusta. Rakastan teidän yritystänne ja lupaan olla töissä jatkuvasti surkealla palkalla. Kuten jo varmaan otsikosta ja aloituksesta huomasit, olen hieman ärtynyt työhakuprosesseihin. Lukija minulla siis oikeasti on sellainen elämä, että ajoittain joutuisin sanomaan töille ei. Työkokemustakaan ei ole ennättänyt kertyä kuin reippaan kaksi vuotta kaikenlaisista hämäräpuuhista.

Olen useiden vuosien ajan tehnyt kesätöitä ja viimeisiä opiskeluvuosina tein myös töitä opintojen sivussa. Tällä hetkellä olen siis juuri lähestulkoon muuttamassa toiseen kaupunkiin ja tarvitsisin sieltä työpaikan. Olen lähettänyt niin monta hakemusta, etten osaa varmaan edes laskea niin suuria lukuja. Hakemusten kirjoittaminen on täyttä tuskaan! Itseään tulisi kehua niin paljon, että hunaja valuu lukijan tietokoneen näytöstä, hänen avatessaan sähköpostiviestissä oleva liite. Yritysten vaatimukset tuntuvat hurjentuvan vuosi vuodelta palkkojen kuitenkin huonontuvan ja tuntien lisääntyvän. Onko tässä mitään järkeä?

Mielestäni yritysten tulisi ilmoittaa työnhakijoilleen mahdolliset haastatteluihin sisältyvät tai mahdollisesti valituiksi tuleville hakijoille aikataulut. Esimerkiksi "haastattaluun valitut kutsumme haastatteluun viimeistään kahden viikon päästä". Kuinka hankalaa tällaisen tekstin lähettäminen voi olla?

Mikäs muu minua on ärsyttänyt työnhaussa. Vaikea edes pukea kaikkea sanoiksi. Ainiin, eräs mielenkiintoisin työnhakuuni liittyvä tilanne tapahtui noin kaksi viikkoa sitten, kuin viimeinkin vastaanotin tekstiviestitse kutsun työhaastatteluun. Ainoa ongelma tämän kutsun kanssa oli se, että he olettivat että pääsen paikanpäälle alle tunnin varoituksella usean sadan kilometrin päästä. Kyseisen tilanteen sattuessa mietin mielessäni, kuinka he edes kehtaavat kohdella mahdollista työntekijää näin ja eivätkö he todella tiedä kuinka kaukana tämän hetkinen kotikuntani on tulevasta kotikunnastani? Hakemuksessani luki kyllä mistä päin olen ja milloin olen muuttamassa. Ehdotin heille voisinko tulla haastatteluun esimerkiksi huomenna tai haluaisivatko he hoitaa haastattelun skypen avulla tai puhelimitse. Niin asiakaspalvelijatyössä kuin tämäkin kyseinen työnantaja oli, hän päätti jättää mahdolliselle asiakkaalle/työntekijälle vastaamatta. (Tästä tuleekin mieleen kuinka rasittavaa tekstiviesteihin vastaamatta jättäminen on! Täytyykin palata tuohon aiheeseen joskus myöhemmin).

Olen hakenut töitä aivan laidasta laitaan ja toivon, että löydän jotain ennen maaliskuuta, jottei minun tarvitsisi stressata työnhausta enää uudessa kaupungissa. Tällä hetkellä odotan vastausta eräästä miellyttävästä työpaikasta, mutta sitä minun tulee odottaa vielä viikko. Voisin avautua tästä aiheesta varmaan vielä enemmänkin, mutta lukisin mielelläni myös lukijoideni kokemuksia työnhakutilanteista.


tiistai 5. helmikuuta 2013

Aloitus

Hei,

Olen juuri muuton ja muutosten partaalla. Ajattelin, että muuton aikana olisi syytä tehdä elämässä muitakin suuria muutoksia. Minulla on jatkuvasti työnhaku käynnissä ja vaikka tilanne näyttääkin melko heikolta, en ole menettänyt toivoani! Valmistuin juuri koulusta ja sanoin kaikille ystävilleni, että tulen hymyilemään varmaan puoli vuotta putkeen saatuani opinnäytetyön kasaan ja sen myös aion tehdä! Tuosta puolesta vuodesta on vielä viisi kuukautta jäljellä, joten on kehiteltävä runsaasti ilon aiheita.

Ilon aiheista minulle tuli mieleen sellainen suunnitelma johon tarvitsen viime viikolla Monkista ostamaani ihanaa kangaskassia. Kyseisen laukun laitan uuden asuntoni seinälle ja täytän sen erilaisilla ideoilla ja haasteilla. Muuttoni on maaliskuussa, joten minulla on aikaa kehitellä noita ideoita vielä muutama viikko. Nyt minulla on kasassa lähes 20 ideaa, mutta vielä pitäisi kehitellä noin 25 ideaa. Ajattelin nimittäin poimia siitä kassista aina yhden idean kerran viikossa. Näihin ideoihin kuuluu muun muuassa se, että minun täytyy lähettää ystävälleni kirje, kirjoittaa itselleni kirje, jonka voin lukea vasta viiden vuoden päästä ja myös sellaisia asioita kuin tanssikurssille ilmottautuminen ja vaatekaapin siivoaminen. Asioita on siis laidasta laitaan ja lisää täytyy keksiä. 





Blogin kirjoittaminen on ollut haaveissani jo kauan ja tämän unelman päätin aloittaa jo ennen kangaskassista tulevaa ehdotusta. Nautin kirjoittamisesta ja minulla onkin runsaasti käsikirjoituksia, päiväkirjoja ja muistikirjoja täynnä erilaisia tarinoita. Vaikka nautin kirjoittamisesta äärimmäisesti on minulle kuitenkin usein kirjoitusvirheitä ja muita ongelmia ja toivonkin, etteivät lukijat takertuisi tällaisiin pikkuasioihin, vaan löytäisivät blogistani jotain enemmän. 


Elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, joten luultavasti ajaudun ajottain (usein) valittamaan jostain arkipäiväisistä pikkuasioista, jotka vaikuttavat aina välillä maailman vaikeimmilta haasteilta. Tähän ikään päästyäni olen useaan otteeseen hämmästellyt vaikka sun mitä ja toivon edelleen, että "aikuisena" tulen ymmärtämään kaikki nämä asiat. Mikä on elämän tarkoitus? No just, en kyllä aio noin suuriin kysymyksiin takertua, vaan ennemmin siihen miten joinain aamuina ärsyttää, että on taas laittanut herätyksen liian myöhään soimaan. Eikö sitä ikinä voi oppia laittamaan herätystä esimerkiksi edes 15 minuuttia aikaisemmin herättämään? No joo, katotaan jos avaudun tuostakin aiheesta joskus toiste. 


Blogissa aion siis kertoa omasta työhakuprosessistani, ihmissuhdeasioista (jotka eivät tunnu koskaan selkenevän) ja mikä jottei jopa siitä, kuinka upea leffa Disneyn Pocahontas on! Lupaan kirjoittaa aiheista, jotka elämääni kyseisellä hetkellä arveluttaa, ihastuttaa, satuttaa ja harmittaa.