maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kannattaako?

Hellurei!

Istuskelen taas junassa ja arvelin, että on taas hyvä hetki kirjoitella ja kertoa minkälaisia juttuja olen tässä tehnyt. Jeppistä eli siis palaan juuri kotikunnuiltani kämpille mustelmien ja arpien saattelemana. Siskonpojat olivat kylässä ja sain juosta heidän perässään. Tästä minulla on muistutuksena vähintäänkin ison nyrkin kokoinen verestävä mustelma, sillä juoksin yhden muksun perään ja kaaduin melko satuttavasti erään kiventapaisen jutun päälle. No viikonloppu oli muuten kyllä hyvin rattoisa, mutta tuona hetkenä meinasin pyörtyä. Onneksi ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä istuskelemaan, joten pääsin nopeasti tolpilleni. 

Mitä siis tarkoitan otsikollani kannattaako? No tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että olen ottanut loparit vakituisesta työpaikastani, jotta pääsen tekemään työvuoroja eräässä paikassa tuuraajana. En tiedä kannattaako tämä, sillä en todellakaan tiedä miten paljon töitä minulle on tarjolla. Uskon, että riskejä kannattaa ottaa ja etenkin omien haaveiden eteen, joten siis arvelen että tämä minun peliliike kannattaa, mutta se selviää kuitenkin varsinaisesti hieman myöhemmin. Minulla on enää neljä työvuoroa jäljellä ja jo jännittää! Kerron teille sitten ehkä muutaman kuukauden päästä, että kannattiko todella!

Katsottiin muuten äidin kanssa huvin vuoksi millaisia lämpötiloja viime kesänä oli tämän aikaan ja olin saada sydänkohtauksen! Silloin oli ollut vain alle kymmenen astetta ja satanut melkein joka päivä! Toivottavasti tämä kesä jatkuu kuitenkin yhtä lämpimänä ja tapahtumarikkaana, kuin tähänkin asti. 

Rupesin jo miettimään, että mitähän sitä tekisi sitten juhannuksena! Ajatukset lyö kyllä aivan tyhjää. En oikein osaa päättää ensinnäkään missä päin Suomea sitä olisi ja keiden kanssa ja ää! Vaikeeta. Tällaisen asian suunnittelemisen ei kuuluisi olla vaikeaa vaan ihanaa ja nautinnollista, mutta välillä ihmiset tekevät asioista paljon vaikeampia. Toiset suuttuu, jos ei pystykään viettämään aikaa heidän kanssaan ja toisia ei kiinnosta. Asiat pitäisi ottaa rennosti ja ymmärtää, että joskus suunnitelmat muuttuvat. Itse en vielä ole tehnyt mitään suunnitelmia, vaikka pitäisi ehkä jotain alustavaa jo miettiä. Muutamia paikkoja on tullut ilmoille, mutta mikä niistä olisi juuri tänä kesänä se oikea vaihtoehto? Ja ketkä ihmiset osaisivat luoda oikean tunnelman. 

Mikään ei pilaa bileitä paremmin kun nyhvääminen ja riidat. Itse en kumpaakaa harrasta, joten se on erittäin harmillista jos moinen tilanne sattuu eteen ja etenkin silloin, jos ei ole pitkään aikaan päässyt juhlimaan. Okei tämä teksti oli nyt täynnä sitä sun tätä. Kannattaako elämä? Kyllä se kannattaa. Jes eikun vaan riskejä ottamaan ja juhlistamaan elämää ja ystävyyttä tai jotain. Aurinko paistaa ja on hienoo! :)

Mietin, että kannattaako tätä juttua edes julkaista, mutta antaa mennä vaan! Pitää sitä välillä vähän hölmöillä ja tehä tyhmiä asioita, että oppii paremmin :P Jes, kiitos ja anteeks.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Päänsärkyä ja työtunteja

Tuplana töissä

Hui hui, mikä olo! Kävin siis eilen kahdessa työssä. Heräsin kuuden aikaan ja olin kotona sitten kymmenen aikaan illalla. Päästyäni kotiin söin karkkia ja jotain leipää tai tällaista. Eilen toiseen työpaikkaan päästyäni päätä särki jo aivan todella paljon! Ja tänään sattuu edelleen päähään. Tämä blogiteksti on siis oodi vedelle. 

Vesi

Oi vesi mikä ihmejuoma oletkaan.
Estät päänsäryt ja teet ihostakin niin
kuulaan. Jos alkaisin juomaan sinua
enemmän saattaisi minunkin ihoni
näyttää viimein muultakin kuin teinin
aknelta. (Ei näytä oikeesti) Olet niin
viileä ja kirkas tyyppi! Respectit 
siulle ja muistuta useammin olemassa
olostasi. VESI! 

Kuten varmaan huomaistte, minulle ei ole minkäänlaista rytmin tai riimittämisen tajua. Anteeksi siitä, mutta vesi oikeesti miksi et muistuttanut minulle jo eilen, että sinua kannattaa hörpätä. Nytten litkin sitten vettä ja kahvia aamupalalla. (Kyllä syön aamupalaa lounasaikaan)

Kohta lähden viettämään ansaittua vapaapäivää kaverin kanssa piknikin merkeissä! :) Muuta en vielä tiedä mitä tarvitsen mukaan, paitsi vettä! Jeppistä jee, vesi on mahtava juttu.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kesäfiilistelyy

Hellouta vaan!

Nyt on ollut elämässä paljon Suomijuttuja, siis tietty onhan niitä aina, mutta nyt kun on jääkiekon MM-kisat ja sit kesäfiilistely alkaa eli Chebaleba yeah! Olipa hyvin epeäselkeä ensimmäinen lause, mutta se kuuluu kesään! Hyvä boogie ja kova meno on tärkeintä. Lukijat antakaa palaa ja sekoilkaa vähäsen. 

Kesä on niin hyvällä alulla, että en malta olla hypettämästä kaikkea! Tänään pääsin aikaiseen myös töistä, kun kaikki asiakkaat tajuavat viettää aikaa auringon paisteen aikana ulkona eikä missään sisätiloissa. No vapaatuntien aikana olen  sitten kuunnellut tänään Chebalebaa, Karri Koiraa, Mikael Gabrielin Mökki-biisii, Brädii ja kaikkea. En yleensä hirveesti kuuntele suomalaista musiikkia, mutta kesällä kaikki svengiräppibiisit toimiii! Nyt tekis mieli lähteä vaan piknikille, mökille, pelaa krokettia ja ottaa pari siideriä! Ihanata! Vähän mansikoita, ihania ystäviä ja grooveeeee. Miksihän en jo lähde? 

No jatketaan, eli siis Suomen jääkiekkojoukkue on pärjännyt todella hyvin ja oonkin katsonut kaikki pelit, mitä oon töiltä kerenny! Eilenkin lyöttäydyin väsymyksestä huolimatta isoon jengiin mukaan ja huusin kurkun kipeeksi Suomi-Venäjä-pelin aikana. Sanoisinko, että jottamoisen hienoa! En malta kirjoittaa enempää! On pakko svengata!

Tässä kutienkin vielä minun  kesäfiilistely biisi -lista:

1. Chebaleba - Kesäfiilistelyy:

2. Mikael Gabriel - Mökille:

3. Elokuu - Tänään lähtee:

Laitan tähän vielä yhden extrabiisin, mikä vaan sattuu olemaan niin huikee! Ja se biisi on Macklemore - Can't Hold Us: http://www.youtube.com/watch?v=xHRkHFxD-xY

P.S: Kaikki respektit vaan biisien tekijöille ja esittäjille! :) Ja siis lukijat en ole varma miten nuo linkit toimivat, mutta toivottavasti hyvin! Kesäfiilistelyy kaikille mahtaville, iloisille tyypeille! Jee! :)



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuplavapaat!

Erikoisuutta!

Pitkästä aikaa saan viettää kaksi vapaapäivää yhteen putkeen, joten voin vain ilmaista innostuneisuuttani yhdellä sanalla ja se on JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Mielestäni yksipäiväiset vapaat on niin HV-juttuja, joten olen iloinen, että saan nyt viettää kaksi päivää putkeen. Nyt on takana toinen niistä vapaista ja odotan innolla jo huomista. Tänään minulla oli hyvinkin vauhdikas päivä, tehtiin reikihoitoja ja regressiokokeiluja ja voin sanoa, että nyt vähän jännittää käydä yöllä nukkumaan, kun tuntuu että näkemäni henkilö istuu kanssani sohvalla. Ei nyt aivan, mutta regressiosession jälkeen on ollut hieman sellainen olo, etten ole aivan yksin! Reikihoito oli ihanan rentouttavaa ja regressiosessio taas äärimmäisen kiinnostavaa, vaikka hieman myös tietty jännitti. Onneksi kuitenkin näin vielä useita kavereita näiden jälkeen ja teimme ruokaa ja katsoimme Leonardo DiCaprion leffaa ja vietimme vain hauskaa. 

Jos saa viettää kaksi vapaapäivää putkeen, saa niiden aikana ajoiksi paljon enemmän, sillä ei tarvitse koko ajan miettiä, että no huomenna täytyy jo mennä töihin. Huomenna näen erästä kuvittajaa ja keskustelemma hänen tekemistään hahmotelmista ja kehittelemme niitä eteenpäin. Eli myös huomiseksi on kaikenlaista tiedossa. Ennen kyseistä tapaamista tulee minun kyllä kirjoittaa vielä vaikka mitä ja olisi myös saatava tulostettua muutamat lappuset. Voi miten elämä voikaan olla karua ilman tulostinta, mutta enköhän minä jotakin kautta saa paperini tulostetuiksi. Harmi kuin en uskalla käydä työpaikalla kysymässä voisinko tulostaa siellä, mutta ehkä huomenna mieleeni muistuu joku ihminen joka omistaa tulostimen tai joku paikka jossa voin tulostaa. Kirjastossa tietenkin, mutta sekin  maksaa jo jonkin verran. 

Toivottavasti saisin huomenna kaiken valmiiksi hyvissä ajoin, että kerkeisin illalla myös vain olla yksin ja olla tekemättä mitään! Huh on kyllä hieman sellainen olo, että pitäisiköhän soittaa hyville ystävilleni Ghostbusters-jengille! Mut ehkäpä tämä tästä ja voinpahan vaikka tämän "hengen" kanssa keskustella vaikka elämästä tai jostain. Vaikka en siis voi, mutta tiedätte ehkä sen tunteen kun luulet, että joku on kanssasi samassa huoneessa vaikket näekään mitään? Ja jos väitätte, ettette tiedä niin esittäkää vain täysin täysijärkisiä itsellenne. Huijaatte kuitenkin tai ainakin toivon niin, sillä en haluaisi olla ainut henkilö joka tuntee ajottain näin. Heh. Mutta taidanpa käydä nukkumaan ja haaveilemaan huomisesta vapaapäivästä. Jestamandeeera millaisenhan kuvan ihmiset ovat minusta saaneet näiden postausten perusteella? Vaikutan varmaan nipottavalta sekopäältä, mutta todellisuudessa olen ehkä jotain aivan muuta. Mene ja tiedä :P 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Is this a Couchsourfing meeting?

Hehheheheh!

Eilen oli jotain niin randomia. Oli viimeinkin vapaapäivä ja olin sopinut ystäväni kanssa, että menemme kirjoittelemaan yhdessä jonnekin. No nähdessämme toisemmme ystäväni ehdotti josko mentäisiin illalla käymään couchsourfing-tapaamisessa. Mietin, että no mikä jottei. Olin hieman väsynyt jäätävän työputken jäljiltä, mutta arvelin ettei tätä tilaisuutta kannata jättää väliin kun kerrankin on aikaa. Tapahtuma alkoi kuudelta ja saavuimme paikan päälle hyvissä ajoin, sillä olemme suomalaisia ja tapasimme jo kahden aikaan ja olimme ennättäneet jo tehdä sitä ennen vaikka mitä.

Paikalle saapuessa olin hieman epäileväinen, sillä siellä oli pääasiassa vain suomalaisia. Olimme ystäväni kanssa molemmat siellä vasta ensimmäistä kertaa, joten emme tienneet mitä odottaa. Pari ulkomaalaista kertoi kuitenkin, että useimmiten suurin osa ilmaantuu paikalle vasta seitsemän aikoihin. Kävimme kaverin kanssa yhdet ja palasimme pyödän ääreen. Ei aikaakaan, kun porukkaa alkoi ilmaantua ja äänivallit alkoivat murtua. Kokoontumisessa oli mitä mielenkiintoisempia ihmisiä ja upeita erikoisia taitoja. Oli niin ihanaa puhua englantia ja oppia uusia asioita uusista ihmisistä. Mitä enemmän ulkomaalaisia paikalle ilmaantui, sitä parempi meininki siellä oli. Voin suositella tapahtumaan kyllä aivan kaikille, joita kiinnostaa eri kulttuurit, mukavien ihmisten tapaaminen ja englannin puhuminen. Tai tietty jos osaa puhua espanjaa tai jotain muita kieliä, niin sitä saa varmasti harjoiteltua kyseisessä tapaamisessa tai sen ulkopuolella. Hyvin useat ihmiset sopivat näkevänsä tapaamisen jälkeen jossain. 

Olen niin onnellinen, etten antanut väsymykselle periksi vaan menin couchsourfing-tapaamiseen! Saavuin sieltä monta kokemusta rikkaampana ja uskon, että tulen käymään näissä tapaamisissa vielä useamminkin. En ole itse koskaan harrastanut couchsourfingii, mutta uskon että tulevaisuudessa näin tulee tapahtumaan. Kunhan vain pääsen jonnekin matkalle! Couchsourfaajat, jos luette tätä tekstiä, niin olisi mukavaa jos jakaisitte kanssani omia kokemuksianne.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tupareiden järkkääminen

Haudihou!

Ollaan kämppiksen kanssa järkkäämässä about kuukauden päästä tupareita. Tehtiin noin viikko sitten Facebookissa tapahtumakutsu ja oli tosi vaikeaa päättää, että ketä sinne uskaltaa kutsua ja ketä jättää kutsumatta. Joku saattaa suuttuu ja toinen ei luultavasti edes pääse paikan päälle. Kämppiksen kanssa päätettiin, ettei liikaa mietitä ketä kutsutaan. Tietty täytyi kuitenkin miettiä miten paljon asuntoomme mahtuu porukkaa! On hankala yhdistää eri kaveriporukoita, mutta uskon sen kuitenkin olevan myös aika hauskaa. Kai nyt ihmiset osaavat humalassakin tulla toimeen keskenään. Hah, eihän ne varsinkaan silloin tule, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Käytiin viime vapaapäivänä kämppiksen kanssa vähän Tallinnassa pyörähtämässä ja mukaan sieltä lähti aivan järkyttävä kassi karkkii ja viinaa. Itse keskityin pääasiassa rommin raahaamiseen, mutta tuli sieltä muutakin ostettua ja pidettyä hauskaa. Siellä jonotettiin muun muassa rommikaakao-maistiaisia mummojen kanssa ja piirrettiin prinsessoja lasten kanssa.

Mut takaisin tupareiden järjestämiseen. Elikkäs tupareiden järkkäämisessä ehkä haastavinta on oikean ajankohdan löytyminen. Koskaan päätetty aika ei tule nappaamaan kaikille kutsutuille, muttei sille voi mitään. Täytyy vaan toivoa, että suurin osa pääsee paikalle ja kaikilla on tarpeeksi juotavaa ja hyvää mieltä takataskussa valmiina! Olen myös miettinyt, että ostan kyllä uuden asukokonaisuuden juhliin, sillä en varsinaisesti ole ollut ryyppäämässä kunnolla muutamaan kuukauteen, joten olisi aika. Illan onnistumiselle on todella tärkeää muun muassa hyvä porukka, mutta sen jälkeen isona kakkosena tulee upea asukokonaisuus. Ja tietenkin mansikkadaiquireista. Rommikolasta ja ruuasta ja musiikista ja niin edelleen.

Harmi, kun tällä hetkellä en todellakaan ole tyytyväinen omiin hiuksiini. Ne on niiiiiiiin huonossa kunnossa ja pitäis värjätä ja leikata ja kaikkee. Ei vaan ole vara eli pitää varmaan feikata hiukset jotenkin ihan hienon näköisiksi. Jos käyttäisin hattuja ja niissä ei tulis kuuma, niin laittaisin päähän hatun. Ois kyllä hauskaa, jos jenkkihuivit ois oikeasti tyylikkäitä, mutta ne on ihan kauheita. Niillä vaan saisi hiukset peitettyä niin hyvin! Joo, mutta tupareiden järjestäminen on hauskaa, mutta luultavasti joudun kirjoittamaan sitten tupareiden jälkien siivoamisesta uuden tekstin. Ja se ei luultavasti enää olekaan niin hauskaa. Heh, mutta sen näkee sitten. Palailemisiin taas.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ikävä

Hoi,

Tänään hieman haikeampi aihe, mutta nyt kun olen asunut päälle kuukauden "uudessa" kaupungissa on ajoittain iskenyt järkyttävä koti-ikävä. Aina perheenjäsenille skypettäessä tulee mieleen, miksen minä ole heidän kanssaan. Etenkin kun huomaa, että minun muuttoni on ollut hankalaa myös heille. Kummipojasta erossa olo on myös todella haastavaa. Muista perheenjäsenistä ja kavereista puhumattakaan. Nyt töissä ollessani ja etenkin, koska olen uusi työntekijä saan kaikki haistapaska-vuorot ja vapaa-aikaa on todella vähän. Vuorotkin saamme tietää vasta niin myöhään, että on hankala tehdä mitään pitkäaikaisia suunnitelmia.

Onhan minulla täälläkin ystäviä ja mukavaa tekemistä, mutta ero ja ikävä raastaa sydäntä aina välillä. Ikävään auttaisi olla miettimättä ikävänkohteita, mutta sitten tulee niin tunteeton olo. Tietenkin haluan ajatella miten he voivat ja mitä heille kuuluu, mutta usein se johtaa kyyneliin. Minun täytyy kyllä myöntää, että olen todella tunteellinen henkilö. Nykyään kyyneleet saattavat valua mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Se ei ole yhtään mukavaa! Useasti olen kadulla käppäilessäni yrittänyt peitellä kyyneleitä ja muuta.

Ollessani hyvin tunteellinen ihminen osaan kyllä myös nauttia elämän pienistä asioista paljon ja yritän parhaani mukaan aina tuottaa muille hyvää mieltä. Harvoin myöskin ilkeilen kenellekkään. Ja jos ilkeilen se tyyppi on sen kyllä todellakin ansainnut. Mutta itketään ja nauretaan yhdessä tai jotain.

Olisin todella otettu, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä ikävän karkoittamiseen! :) 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kuvien ottaminen

Say cheese!

Kuten ehkä jo otsikon ja tervehdyksen perusteella osaatte päätellä, kerron tänään siis kuvien ottamisesta. Tunnen useita henkilöitä, joilla on aina aivan sama ilme kasvoillaan kuvien ottamishetkellä. Sitten on taas näitä henkilöitä, joilla suu ei koskaan pysy kiinni, joten suun asennot saattavat olla hyvinkin häröjä. Ikiliikkujia on muutenkin paljon, he siis vaihtavat asentoaan useaan kertaan ennenkuin salamavalo on kerennyt välähtää edes yhden kerran. 

Voin sanoa etten ole kovinkaan kuvauksellinen. Naamani kiiltää ja silmät sojottaa minne sattuu. Kameran lähestyessäni kasvojani uskomaton ahdistuneisuus iskee ja haluan mahdollisimman nopeasti päästä kameran edestä kauas pois. On minua joskus onnistanutkin ja olen saanut ihan hyviäkin otoksia eteeni, mutta nämä kerrat ovat melko harvinaisia. Tekisi melkein mieli pistää bileet pystyy aina saadassani onnistuneen otoksen. Onhan se erikoinen tilaisuus, kun näyttää kuvassa hyvälle kerran vuosisadassa!

Say cheese -tervehdyksestäni tuli muuten mieleen, kun aikoinaan eräiden pikkujoulujen jälkeen, kun saavuimme tyttöporukalla jo pois baarista ja huomasimme ettemme olleet taas ottaneet yhtään kuvia. Silloin päätimme, että seuraava vastaantulija saa ottaa meidän ryhmästä yhteiskuvan. Ja no tämä hetki tuli eteen yllättävän nopeasti ja joku poikaraukka joutuin räkättävän naislauman tielle ja päätyi ottamaan meistä kuvaa. Kuvanotto hetkellä jotkut meistä huusi "Juuso" ja toiset huusi "juusto". Kyseisen pojan nimi oli siis Juuso ja jotkut meistä päättivät huutaan pojan nimeä ja toiset taas juustoa. No mikäs siinä, kaikenlaista sattuu.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Työt

Noni,

Elikkäs oon tässä käynyt aika paljon töissä ja en oo kerennyt oikeesti tekemään hirveesti mitään muutu. Eilen kävi muun muassa niinkin ärsyttävästi, että luulin minulla olevan vapaapäivä, MUTTA pomo soitti ja kysyi aamupalan aikana, että enkö olekaan tulossa töihin. Mietin, että no mitähän kuraa tää nyt sitten on ja meinasin hermostua. En kuitenkaan hermostunut ja menin töihin sitten about 40 minsaa myöhässä. En tiedä milloin tuo vuoro oli työvuorolistaani ilmestynyt, sillä katson kyseiset asiat aina tosi tarkasti. En yhtään epäilisi, jotteiko pomo olisi lisännyt tuota vuoroa minulle vapaapäiväni aikana, joka oli siis kyseistä tapahtumaa edeltäneenä päivänä. Minulla ei todellakaan ole yhtään luottoa häneen. 

Yleensä olen todella tunnollinen työntekijä. Tuolla työpaikassa se ei taida pitää paikkaansa, sillä paikka jossa olen töissä on aika kammottava. Ihmiset ovat toisilleen todella julmia ja todella harvat osaavat antaa palautetta rakentavaan sävyy. Onneksi siellä on kuitenkin edes muutama mukava henkilö, joille haluaa puhua. Suurimmalta osalta tekisi ajoittain mieli kysyä, että mitä pahaa heille on joskus tehty, että heidän täytyy käyttäytyä niin inhottavasti.

Minusta tuntuu siltä, että jos tilanne ei tuolla muuta niin lähden kävelemään ja otan kaikkien aikojen dramaattisimmat loparit! Jos siellä ei olisi niitä paria mukavaa tyyppiä, olisin luultavasti jo lopettanut siellä. Kenenkään ei minun mielestä pitäisi joutua kärsimään työpaikalla niin paljon. Yleensä jos työpaikalla on inhottava olla johtuu se asiakkaista, mutta tuolla se johtuu pääasiassa huonosta työilmapiiristä. Minusta työtovereiden pitäisi tukea toisiaan ja yrittää helpottaa päivän etenemistä olemalla toisilleen ystävällisiä ja kertomalla vaikka vitsejä. Ihan mitä tahansa, jotta ilmipiiri olisi kevyt ja miellyttävä. Tuolla tuntuu, että mitä perseempi päivä kaikilla on sen parempi.

Saanen siis ehdottaa kaikille lukijoille, että työpaikalla ja no missä tahansa, niin yritetään piristää toisten päivää kertomalla vaikka joku surkea vitsi tai jotain. Jos, ette tiedä yhtään, niin kerrompa sitten yhden minun ns. vakiovitseistä. Elikkäs: Mikki Hiiri ja Hessu Hopo olivat laulamassa karaokea, kunnes joku sitten yleisöstä huusi: "Tunge se mikki perseesees". Jes tiedän, että tuo on ehkä yks paskimmista vitseistä ikinä, mutta muun muassa eräänä hyvinkin ikimuistoisena Juhannuksena se oli mitä mahtavin. Tiedättehän te mitä alkoholi ihmisille tekee. Mutta jatketaampa taas joskus. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Yksillä käyminen

Hellurei!

Kävin eilen ystäväni kanssa yksillä. Aluksi arvelin, että kävisimme juomassa yhden kupposen kahvia tai teetä, mutta lopulta päädyimmenkin nappaamaan yhdet siiderit. Joimme siidereitämme ja nautimme. Juoruilimme kaikenlaisista elämäämme koskettavista asioista ja päätimmekin ottaa vielä toiset siiderit. Suomalainen päätös tälle tarinalle olisi se, että olisimme juoneet koko pitkän illan, päätyneet jatkoille ja heränneet jostain tuntemattomasta paikasta pää aivan tiltissä. No onneksi tämä tarina ei ainakaan tällä kertaa pääty niin. Joimme oikeasti vain pari siideriä ja menimme suhteellisen ajoissa kotiin. 

Ilta oli kuitenkin todella mukava. Muistelimme vanhoja, keskustelimme nykyisestä hetkestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Siinä sivussa varsinkin itse naureskelin humalaisille ihmisille. Olen entinen baarimikko, joten känniläisten kanssa on tullut jos jonninmoista meininkiä. Yllättävän useat yrittävät tilata vielä yhden, vaikka ovat melkein sammua tiskille kesken tilauksen. Suomalaiset ovat kyllä hyvinkin viinaan meneviä. Juttelimme juuri ystäväni kanssa, että baarit ovat kyllä aina melkein täynnä. Mitkään muut paikat eivät niinkään, mutta baarit ja pubit. Ihmisillä on kyllä rahaa rötvätä juomiseen. Onhan juominen tietty ajoittain aivan superhauskaa! Etenkin silloin, jos tutustuu vahingossa joihinkin tuntemattomiin tyyppeihin, jotka sattumoisin ovatkin mitä huikempia. Harmi vaan, että usein ne jäävät vain siihen yhteen iltaa. Ja tuolla yhdellä illalla en tarkoita sitten mitään kihistelyä, vaan sellaista hauskanpitoa, että tehdään jotain muuta tyhmää ja uskalletaan olla todella  sellaisia kuin oikeasti olemme. Tämä johtunee siitä, että arvelemme ettemme nää enää koskaan. Asiat menevät silloin omalla rennolla painollaan. Katsoin tässä aivan pari päivää sitten How I Met Your Mother -sarjan kakkostuottista ja tuli mieleen se jakso, jossa päähenkilö Ted tapasi yksissä häissä Victorian ja he päättivät heti etteivät vietä yhdessä kuin vain sen yhden täydellisen illan. Illan aikana he tekivät kärrinpyöriä, soittivat pianoa, tanssivat ja keskustelivat kaikenlaisista aiheista. He eivät suudelleet tai tehneet muuta vastaavaa, mikä teki illasta vieläkin taianomaisemman. No sarjassa he kyllä päätyivät näkemään toisiaan useammin, mutta miksi oikeassa elämässä tällaista tapahtuu hyvin harvoin, jos koskaan. 

Noniin palataanpa takaisin tuohon eiliseen "yksillä" käymiseen. Baarissa näkyi kyllä taas sellaista vipeltäjää, oli kaveriporukoita, kihestelijöitä, epätoivoisia vanhuksia, överikänniläisiä, selväpäisiä kuskeja ja niin edelleen. Taidan joskus avautua noista baarityypeistä joskus toiste. Vielä kun muistan mitä baareissa tapahtuu. En ole itse käynyt kunnolla bailaamassa yli kuukauteen, niin tuntuu etten edes muista miten niissä tulee epäkäyttäytyä. Heh. Mutta yksillä käyminen on kyllä mukavaa, sillä silloin seuraavana päivänä ei ole mitään erikoisempaa krapulaa ja rahatkin ovat edelleen siellä missä niiden muisteleekin olevan. Eikä ne ole kadonneet vessanpöntöstä alas tai muuta vastaavaa. Yleensä mottoni on ollut, että jos lähetään, niin lähetään kunnolla, mutta nyt tiukan rahatilanteen ja jatkuvasti pahentuneiden krapuloiden johdosta, se on saattanut hieman muuttua. Ens kuussa pitää kyllä kerätä joku porukka koolle ja lähteä rellestämään oikein kunnolla. Pitää laittaa pelit ja rensselit ylle ja pitää awesomin kivaa. Jeppistä, mutta palailemisiin. 

torstai 21. maaliskuuta 2013

En osaa otsikoida

Okei moi vaan,

Katsoin tänään aamulla maikkarin aamuohjelmia, joihin lukeutui Tunteita ja tuoksuja, Emmerdale ja Lääkärit. Nuo kaksi ensimmäistä ohjelmaa meni siinä sivussa, kun samalla katsoin YouTubesta Justin Timberlaken esityksiä muun muassa Saturday Night Live ja Jimmy Fallon -ohjelmissa. Mutta kun aloin katsomaan Lääkärit-ohjelmaa meinasin oksentaa. Jakson nimenä oli tyyliin kaikki ällöttävät ongelmat tai muuta vastaavaa. No jakson nimi todella oli aika pätevä, sillä siinä käsiteltiin kyllä melkoisia asioita. Asioihin liittyi muun muassa kastematokakka-kasvohoito, kakan väri, jäätävät suonikohjut (joista näitettiin leikkaussalimateriaalia!), eräällä naisella oli liian lyhyet varpaat ja toisella oli hyönteinen muninut päänahkaan ja ties minne. EN kestä!

Respectit vaan kaikille hoitajille, lääkäreille ja semmosille. Heidän pitää nimittäin päivittäin nähdä vaikka millaisia tapauksia. Ne leikkaussalikuvat mitä äsken näin, voi että! En millään voinut kääntää katsettani niistä, mutta olin silti todella järkyttyny. En oikein tiedä mikä tämän jutun pointti on, sitä ei luultavasti ole, mutta minun oli pakko jakaa tämä hetki teidän lukijoiden kanssa.

No siirrytään sitten vähän miellyttävimpiin aiheisiin. Katsoin siis tänään myös Justin Timberlaken videoita ja ne olivat aivan ihania. Muistan kun näin Justinin ensimmäistä kertaa Nsyncin riveissä ja se oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä, joka palaa tulisena edelleen. Justin on kyllä aina ollut todella huikea showmies. Olen aina nauttinut hänen esiintymisestään, etenkin Saturday Night Live -ohjelmassa ja hänen ja Jimmy Fallonin väliset jutut ovat aina naurattaneet aivan älyttömästi. Puhumattakaan hänen musiikistaan. Tyypin tuorein sinkku Mirrors on kyllä niin mahtava ja se video, joka on omistettu hänen isovanhemmilleen. Meinasin kyllä tirauttaa pari kyyneltä sitä katsoessani. Käykään ihmeessä katsomassa ja jos ette ole ennen katsoneet hänen ja Fallonin History of Rap -videoo tai Justinin juontamia SNL-juttuja, niin nyt YouTubeen ja katsomaan. Ilmoittakaa mitä mieltä te itse olette. Olen siis todella HC Justin Timberlake fani, jos ette sitä vielä tajunneet. Heh. Pitäähän jokaisella olla joku "pahe". 

Tämä saattaa tuntua teistä hieman kummalliselta, että puhun samassa jutussa suonikohjuista ja Justin Timberlakesta. Ja tuo kyseinen tunne on täysin ok, sillä tämä on myös minun mielestä hyvin kummallista.  

P.S. Thank God JT Made a comeback! Boiiiiiiiiiiiiiiii.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hymyjä kadulla

Ihanuutta!

Ajattelin, että kirjoitan pitkästä aikaa jostain muusta aiheesta, kun työnhakemisesta tai muusta yhtä ankeasta asiasta. Olen itse siis todella kypsä siihen aiheeseen ja eilen kävellessäni kadulla auringon paistaessa tajusin, että elämässä on niin paljon muita ja paljon parempia aiheita mistä kirjoittaa. (Ihan kun en olisi jo aiemminkin tajunnut, mutta joo kuitenkin) Mutta siis ihanaa, kun ihmisistä huomaa auringonvalon vaikutuksen. On aivan upeaa, että suurin osa hymyilee vastaantulijoille. (Olisihan se kiva, jos ihmiset hymyilisivät muutenkin kuin vaan kevään ja kesän aikana.) 

Yksikin hymy vieraalta ihmiseltä (tietty myös tutulta) piristää koko päivää aivan valtavasti. Joten itse pyrinkin hymyilemään tuntemattomille hyvinkin usein (Suomessa minua pidetään varmaan aikamoisena friikkinä, mutta olen mielelläni vähän outo). En tiedä oletteko huomanneet, mutta on todella hankalaa luoda katsekontakti suomalaisen ihmisen kanssa. (Ellei ole baarissa räkäkännissä tai muussa kihistelymestassa) Se on aivan uskomatonta miten ahkerasti ihmiset katsovat puhelimiaan, maata tai ihan mitä tahansa muuta kuin toista ihmistä silmiin. Milloin meistä on tullut tällaisia? Onneksi välillä edes joku katsoo silmiin ja uskaltaa hymyillä. Hymy tekee niin monesta ihmisestä viehättävämmän, niin eikö sellaista kannattaisi sitten harrastaa joka päivä useaan otteeseen? Kyllä ja kyllä, jos mietitte tähän vastausta.

Hymyjen jälkeen onkin hyvä puhua eilisestä, sillä eilen illalla minulla oli todella huikean upean mahtavaa. Pääsin testailemaan ystäväni kanssa vähän dubbaamista. Ihan kotioloissa siis, mutta kuitenkin. Pääsin leikkimään Disneyn prinsessaa! (Siis minähän olen oikeastikin prinsessa, mutta pääsin esittämään toista prinsessaa) Voisin muuten tehdä dubbaamista työkseni. Voisin myös, vaikka räpätä ja laulaa Edith Piafii päivät pitkät.

P.S: Sain töitä. Whammy. Mutta en lopeta työnhakemista, sillä haluan tehdä jotain muuta. Haen varmaan myös kouluun tai otan myöhemmin avoimesta AMK:sta jotain kivoja kursseja. Who Knows. I Need Help. 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Elämä on kyllä kummallista

Heipä hei,

Tuntuu nyt vähän siltä, etten oikein saa otetta omasta elämästäni. Sen takia  ei ole ollut oikein aikaa kirjoitella. Olen taas vain katsellut työpaikkoja ja no luultavasti huomisesta eteenpäin pääsen aloittamaan eräässä työpaikassa. Se ei aivan vastaa haaveitani, mutta toivottavasti sellaisiakin töitä vielä löytyisi. 

Koulusta valmistuttuani mietin, etten aivan heti takuuvarmasti jaksa mennä kouluun, mutta nyt työhakuprosessien ohella olenkin muuttanut mieltäni hieman. Tuntuu todella haastavalta saada töitä minun koulutuksellani ja siksi olenkin miettinyt vielä johonkin uuteen kouluun hakemista. Nythän ne hakuajat ovat vielä käynnissä, pitäisi vaan päättää minne hakisi.

Tällä hetkellä mietin yhä useammin ja useammin miksi elämästä on tullut näin haasteellista? Miksi ihmiset eivät oikeasti pääse tekemään asioita mitä he haluaisivat tehdä? Mielestäni ihmisiltä vaaditaan aivan liikaa kokemusta joihinkin helppoihinkin asioihin. Kuka ei esimerkiksi osaisi pyyhkiä pöytää tai viikata paitaa?  Tälläiseenkin sinulla täytyy olla vähintään viisi vuotta työkokemusta, alalle vaadittava koulutus, kolme suosittelijaa ja kyseisen paikanomistajan tulee sittenkin vielä olla kummisetäsi (Someone Should Make Me an Offer I Can't Refuse!). Todella reilua, jos en muuta sanoisi. Minusta  työnantajien tulisi ottaa enemmän riskejä työhakijoiden suhteen. Selkeästi sellaiset henkilöt, joilla ei välttämättä ole niin paljon kokemusta antavat itsestään enemmän ja tuottavat täten myös parempia tuloksia. Suomessa ei uskalleta tehdä mitään uudistuksia, vaan asiat tehdään aina samalla tavalla kuin ennenkin. Minusta kun tulee vanhempana jotain suurempaa, niin lupaan katsoa hakemuksia avoimin mielin ja valita joukosta sellaisia joilla ei ole välttämättä ole niin paljoa kokemusta. Tärkeintä mielestäni on palo ja tahdonvoima!

Minulla on nyt muutama projekti joita olen tässä pikku hiljaa käynnistellyt ja toivon, että saan ne hoidettua kunnialla kotiin ja saan mieluisia tuloksia. Avaudun tästä asiasta ehkä joskus toiste, kunhan saan toivottavasti jonkinlaista vastakaikua. En lupaa, että tämä tapahtuu lähiaikoina, sillä uskon, että tähän saattaa oikeasti tuhrautua useita kuukausia. Lukijanani te saatte kuitenkin tiedon ensimmäisten joukossa, eli kannattaa jatkaa lukemista. 

Poiketkaan joka päivä polulta löytääksenne jotain uutta! :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

When Everything goes Wrong

Jukranpujut!

Pahoittelen kaikkia eli yhtä lukijaani eli minua siitä, että en ole kirjoittanut niiin pitkään aikaan! On ollut todella kiireistä ja kuten otsikosta saattaa huomata, on melkein kaikki asiat menneet päin honkia. Olin muun muassa vanhempieni kanssa eilen tekemässä minun muuttoa kuin matkan puolessa välissä meidän autosta meni kytkin rikki. Voin sanoa, että taisin vääntää pari kyyneltä ja miettin yrittääkö joku ylempi taho sabotoida muuttamistani ja mistä syystä tämä sabotaasi johtuu? No, koska isäni on supersankari pääsimme kuitenkin takaisin kotiin, mutta muutto tietenkin viivästyy. Voin sanoa, että oli melkoisen pelottavaa ajaa lähes koko matka viitosvaiheella. Matkan varrella oli nimittäin aivan liikaa sunnuntai-ajelijoita, jotka ajoivat 60 kilometriä tunnissa 80 alueella! Muutamia ärräpäitä vanhempieni kanssa päästeltiin. Myös risteyksissä kääntyvät matkustajat aiheuttivat hieman harmaita hiuksia, mutta eipä sen enempää siitä. Toivon vaan, että kaikki lukijat  ajaisivat rajoitusten mukaan.

En vieläkään tiedä milloin saamme auton korjattua ja koska emme ole miljonäärejä ei tee mieli vuokrata pakua käyttöömme. Välimatkakin on niin pitkä, että se tulisi maksamaan oikeasti hurjasti. Inhottaa kyllä tällaiset vastoinkäymiset, mutta niitähän tämä elämä on pullollaan. Olen nyt kuitenkin matkaamassa siskon ja tämän poikaystävän kanssa pienelle reissulle, koska heidän piti tulla luokseni vasta muutettuun asuntoon. Toisin kävi ja menemme kaikki erään yhteisen ystävämme kontolle muutamaksi päiväksi. Heh. Siinäpä vasta yllätys meille kaikille! No ei voi muuta, kun jatkaa hymyilemistä ja toivoa, että pääsen suhteellisen nopeasti muuttamaan, sillä nyt viivästyy myös kaikki työnhaku ja muut. 

Jokuhan merkitys tällä kaikella varmasti on, joten en luovu toivosta. Minulle on kuitenkin herännyt pieni epäilyksen siemen kaikista asioista. Vienkö elämääni väärään suuntaan ja siksi kaikki tuntuu menevän kaikista vaikeimman kaavan kautta, vai halutaanko minua vain testata? No sen kun tietäisi, mutta kun en vaan voi tietää. Ei kukaan voi, mutta eiköhän tämänkin ajan kanssa selviä. 

Nyt aionkin vain pitää hauskaa ystävieni kanssa ja toivon parasta! Pahoittelut vielä kerran, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Uskon, että ymmärrätte kyllä. Olen nimittäin nähnyt runsaasti ystäviäni, hoitanut aikuisten tylsiä asioita ja viettänyt runsaasti aikaa myös perheeni kanssa ennen muuttoa. Lupaan, että viimeistään kunhan olen todella päässyt muuttamaan, niin kirjoitan jälleen ahkerammin. 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pakkaaminen

Hermon kiristystä ja muistelua

Pakkaaminen on kyllä ihmeellistä hommaa. Pakatessa saattaa olla yksi ärsyyntyneimmistä henkilöistä, mutta toisaalta myös kaikista tunteellisin hörhö. Olen melko useaan otteeseen joutunut pakkaamaan ja purkamaan omia tavaroitani ja joka kerta tavaroiden seasta löytyy jotain esineitä ja asioita, joita en muistanut. Sitten ajaudutaankin jo melkoiselle memorylanelle ja saatetaan jopa tirauttaa muutama kyynelkin. 

Herkistyttävien hetkien lomassa myös hermot kiristyvät, koska laatikoita on joka puolella, muttet silti ole saanut vielä kaikkia tavaroita kasaan. Sitten jokaikinen kerta käy niin, että olet jo pakannut jonkun tavaran johonkin laatikkoon ja sitten myöhemmin tajuat tarvitsevasi tätä kyseistä tavaraa vielä. Sitten alkaakin tavaroiden uudelleen purkaminen ja oikean esineen löytäminen! Tietenkin käyt aina läpi ensimmäiseksi juuri ne väärät laatikot ja vasta viimeisenä löydät sen likaisen sukan laatikon pohjalta.

Aina, kun pakkaan tavaroita katselen samalla kaikki valokuva-albumini läpi ja lueskelen kämpässä asumisen aikana kertyneitä päivyreitä ja muistelen kaikkia asunnossa tapahtuneita asioita. Tietenkin myös asunnon ulkopuolella tapahtuneita asioita. Olen elämäni aikana asunut milloin mimmoisessakin asunnossa, mutta aina sieltä on jäänyt, homeen sijaan, käteen uusia kokemuksia ja tuntemuksia.

Muutaman päivän päästä koittaa muutto jälleen kerran uuteen asuntoon ja jopa uuteen kaupunkiin. Saa nähdä miten minun käy! Minua jännittää, surettaa ja kaikkea mahdollista. En oikein tiedä miten tämän asian kanssa nyt elää, mutta pitää vaan potkia etiäpäin!

P.S. Sori, kun en oo nyt kirjoitellu niin ahkerasti, mutta pakkailut ja tällaiset asiat on vieneet aika paljon aikaani! Mutta en usko, että olette hirveesti missanneet mitään :P

torstai 21. helmikuuta 2013

Kassialmailusta

Kappas vaan!

Tänään meinas jäädä tekstin kirjoittaminen kokonaan välistä, kun sisko tuli käymään ja katottiin Taru sormusten herrasta -leffoi. Kävin myös työkkärissä, kirjoittelin hakemuksia ja kaikkee muuta. Mutta siirrytäämpä varsinaiseen aiheeseen eli kassialmailuun. Elikkäs minun sisko pyysi, että menisin huomenna hänen luokseen yöksi. Päätimme, että voisimme käydä kaupungilla ja hieman ehkä jumpata. Eli jo tässä vaiheessa tarvitsen mukaani housut, paidan, urheilutopin ja rintsikat sekä jotkut urheiluun viittaavat housut. Tietenkin ulkovaatteet, meikit ja muut kasvonhoitotuotteet. Usein otan mukaani myös miniläppärini, laturin, päivyrin sekä jotain koruja. Tämän lisäksi minulla on lauantaina yhdet pirskeet, joten minun täytyy ottaa lisäksi mukaan myös bilevaatteet. Alettiinkin sitten siskon kanssa käymään miun vaatekaappia läpi ja kokeilin useita erilaisia vaatekertoja ylleni ja päädyin parhaimpiin, sillä eihän kassialma voi kantaa mukanaan liikaa vaatteita ja tavaraa yleensäkin tai selkä menee kantamisesta rikki. 

Kassialmailussa onkin tärkeintä miettiä tarkkaan kaikki mukaan ottamat tavarat ennakkoon, jottei tule kantaneeksi mitään ylimääräistä. Kannattaa miettiä mitä housuja voi esimerkiksi käyttää useiden eri paitojen kanssa ja mikä takki olisi paras vaihtoehto ainakin useimpien vaatteiden kanssa. Talvella kassialmailu on vaikeampaa ulkovaatteiden takia! Tänäänkin bilevaatteita etsiessä käytiin läpi niin monet laukut, korut ja kengät, että kyseinen akti kävi urheilusta.

Luultavasti kuitenkin lauantaina katsoessani kassin pohjalle petyn suunnattomasti ja mietin, että jätänkö juhlat jopa välistä, mutta koska en ole sellainen muija lähden bileisiin vaikka jätesäkki päällä. Kassialmailussa onkin tärkeintä miettiä onko mukana olevat tuotteet sellaisia, joita voi käyttää usealla eri tavalla. Okei, ei tässä jutussa nyt hirveesti käyty läpi kassialmailuun liittyviä asioita, mutta halusin päästä avautumaan bilevaatteiden etsimisen vaikeudesta. Mukaan otin siis kahdet korkkarit eli kenkiä minulla on yhteensä kolmet kappaleet! Järkyttävää miten vaikeaa tämä voi olla.

Onko teillä hyviä vinkkejä kassialmailuun? Itselläni tämä onneksi päättyy maaliskuussa, kun muutan toisella paikkakunnalle! 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Möläytyksiä

Ciao!

Olen huomannut, että minusta on vanhemmalla iällä tullut melkoinen möläyttelijä. Saatan päästää suustani ajottain hyvinkin hämäriä asioita. Mieleeni tulee hissimatkoja, samaan tahtiin käveleviä ihmisiä käytävillä, myyjät kaupan kassalla ja listaa voisin luultavasti jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle. Oletteko te päästäneet suustanne jotain erikoisina hetkinä?

Ajoittain tuntuu lähestulkoon mahdottomalta olla hiljaa kokonainen hissimatka jonkun vieraan henkilön kanssa. Muistan kerran kun olin menossa ystäväni kanssa hissillä alimpaa kerrokseen ja samassa hississä oli kanssamme mies ja nainen. Nämä kaksi henkilöä olivat toisilleen tuntemattomia, sillä he jatkoivat hissistä matkaa eri suuntiin. Nainen räpläsi kännykkäänsä ja mies yritti parhaansa mukaan olla luomatta kehenkään katsekontaktia. Hissi oli päässyt puoleen väliin matkaa, kun minun oli pakko sanoa "tää on kyllä niin suomalainen hissimatka kuin voi vaan olla." Yhtäkkiä kaikki sitten alkoivatkin nauraa ja jutustelemaan loppumatkasta. Mutta kunhan kaikki pääsimme ulos hissistä, menimme hyvin nopeasti eri suuntiin. Paitsi tietenkin minä ja ystäväni. Uskon, että ne kaksi muuta hississä kanssamme ollutta henkilöä sai kohtaamisesta ikuisia traumoja. Luulen myös, että henkilöt luultavasti olisivat tulleet samaan suuntaan kuin mekin, mutta tarkoituksella menivät uusia reittejä ja polkuja, koska eivät halunneet tulla jälleen häiriköidyiksi minun hölöttävän suuni takia. No ei tosi, he vaikuttivat ihan positiivisesti yllättyneeltä, mutta suomalaisuus taisi iskeä loppumatkasta jälleen.

Miten me suomalaiset ollaan näinkin epäsosiaalisia. Ollessani töissä jenkkilässä lähestulkoon jokainen vastaantulija katsoi silmiin ja tervehti parhaansa mukaan. Tullessani useiden kuukauksien jälkeen takaisin Suomeen muistan kuinka järkyttynyt olin siitä, että kukaan ei katsonut silmiin. Ehkäpä tämän "shokin" takia minusta on tullutkin näin uskomaton hölöttäjä. Minusta on kivaa yllättää ihmisiä sanomalla sellaisia asioita, joita kukaan ei ainakaan aivan ensimmäisenä uskoisi kuulevan tuntemattoman ihmisen suusta. Olen muun muassa kutsunut erästä meidän seurueeseemme liittynyttä henkilöä hulluksi ensinäkemältä. Ilman selittelyjä tai muuta keskustelua. Voin sanoa, että kyseinen huudahdus oli melkoinen jäänmurtaja. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Yllytänkin kaikkia lukijoita kokeilemaan rajojaan ja yllättämään tuntemattomia ihmisiä möläyttämällä jotain erikoista! Piristää kummasti kaikkien päivää, kun saa huomiota joltain tuntemattomalta. Minusta ihmiset ovat nykyään pääseet kirimään liian kauaksi toisiaan ja olisi mahtavaa vähän lähentää esimerkiksi naapurisuhteita huikeilla möläytyksillä. 


tiistai 19. helmikuuta 2013

"Laihduttaminen"

Banaani ja rahka

Lukijat tällä kertaa aion avautua laihduttamisesta, joka ei nähtävästi sovi minun kaltaiselle yksilölle lainkaan. Erään siskoni mielestä olen maailman historian tehokkain jojo-laihduttaja. Eli siis välillä olen aikasta hoikka ja välillä vähän pulleempi, mutten kuitenkaan ole ala-asteen jälkeen ollut ylipainoinen. Yleensä huomaan lihonneeni vasta siinä vaiheessa, kun on tiedossa jotkut bileet ja päätän laittaa päälleni sen mekon, jonka ostin viikko sitten. MUTTA laittaessani sen ylleni jostain kumman syystä vetoketju ei tunnu menevän kiinni. Kuroessani ylleni maailman kireimmät sukkahousut, joissa en pysty hengittämään saan mekon ylleni. Katson itseäni peilistä (itserakas kun olen) ja saatan jopa lähettää parille ystävälleni WhatsApp-sovelluksella kuvan ja kysyn mielipidettä. Saatuani hyväksytyn mielipiteen (jota en koskaan todellisuudessa saa), otan sukkahousut jalasta ja järkytyn näkemästäni. Miten syömällä kaksi karkki pussia päivässä ja katsomalla tv-sarjoja voi saada aikaiseksi tällaiset muhkuraiset reidet ja leveän pepun? Uskomatonta sanon minä!

Samaisella hetkellä päätän laihduttaa kaksi kiloa ennen huomista. Miten se onkaan mahdollista te kysytte. No  nyt aion paljastaa teille aivan uskomattoman salaisuuden, jota olen pitänyt sisälläni useita vuosia. Salaisuus, joka saattaa muuttaa elämänne loppuiäksi on se, että se on MAHDOTONTA. Voitte lakata laihduttamisesta stressaaminen. Jes, hyvä me! Mutta joskun, kun olen yrittänyt laihduttaa ei se ole koskaan ottanut tulta siipiensä alle. Tärkeintä onkin siis olla varsinaisesti laihduttamatta, mutta jos kuitenkin päätät laihduttaa, niin missään tapauksessa ei kannata kertoa siitä kenellekkään. Ainakin itselläni, aina kun kerron jollekin tuntemattomalle vastaantulijalle laihduttaneeni puoli kiloa sanon itselleni ja mielikuvituskavereilleni, että nyt olen kyllä ansainnut pari jäätelöä, suklaalevyn ja kilon lakuja palkinnoksi tästä huikeasti suorituksesta. Ja siinähän se laihdutuskuuri taas oli. 

Älkää ymmärtäkö minua kuitenkaan niin, että kehottaisin teitä olemaan täysin liikkumatta tai syömättä koskaan mitään muuta kuin herkkuja. Tietenkin minäkin joskus käyn baareissa tanssimassa ja syön rullakebabin välissä olevaa salaattia ja krapulapäivänä juon vettäkin vähintään sen kaksi litraa päivässä. 

Täytyy sanoa, etten ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä joiden elämä pyörii kuntosalin ja rahkan syömisen ympärillä. Onhan se ihan jees, jos on vatsalihakset tai jotain muuta vastaavaa, mutta mieluummin olen normaalipainoinen ja teen päivässä muutakin kuin vain mietin mitä laitan suuhuni ja kenen jälkeen istun hikiselle kuntopyörälle. Yhtenä kesänä itekin vietin suhteellisen aktiivisesti aikaa salilla ja söin välillä sitä rahkaa ja kroppakin oli aikasta ok, mutta sitten lopetin vaan käymisen. En jaksanut liikaa ajoittaa tekemisiä syömisen ja salilla käymisen takia. Mieluummin hengaan kavereitten kanssa.


P.S. Kuvassa nähtävät urheiluvälineet eivät edes ole minun. Mistä lie löysin lojumasta kuvan ajaksi olohuoneeseen.

Lukisin mielellään teidän vinkkejänne ja kokemuksia laihduttamisen suhteen!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Now it's official!

Heipä hei!

Tänään menen (luultavasti) viimeistä kertaa käymään koulullani. Saan siis viimeinkin paperit kouraani! En oikein osaa sanoa mitä mieltä asiasta olen. Osittain tietenkin olen todella iloinen kyseisen hetken olevan viimeinkin käsillä, mutta toisaalta olen hieman haikea. Tänään elämäni yksi vaihe jää taakse! Luulin, että tällä kyseisellä hekellä minulla olisi jo työpaikka valmiina ja kaikkea, mutta nyt joudunkin sitten menemään lähipäivinä suoraan työkkäriin! Mitä helvettiä!? (Pardon my French!)

Mielestäni on hyvin kummaa, kun nykyään tuntuu siltä ettei kukaan saa mitään töitä. Olen hakenut useisiin paikkoihin ja hermoni on superkireällä! Mutta aion kuitenkin juhlistaa tänään valmistumistani! Tai itseasiassa papereiden kouraan saamista, sillä onhan minusta jo pidempään tuntunut että olen jo valmistunut, mutta vasta tänään se on varsinaisesti totta!

Saa nähdä millainen tilaisuus koululle on järjestetty. En usko sen olevan mitään sen kummempaa. Luultavasti saamme paperit ja kahvikupin kouraamme ja siinäpä se onkin. Saatan tänään tai huomenna kirjoitella lisää tuosta tapahtumasta, jos siitä on edes mitään sanottavaa! Mutta nyt täytyy mennä laittamaan hiukset ja vaihtaa vaatteet, jotta pääsen ajoissa koululle!

Palailemisiin! :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Erehdyksiä vessassa

Cowboys rock.

Lukijat olen siis ollut osittain kodittomana jonkin aikaa. Näiden hetkien aikana olen joutunut häiritsemään niin siskojani kuin myös ystäviäni. Ajoittain olen joutunutkin hyvin outoihin tilanteisiin, erääseen tilanteeseen liittyyn vessa ja erikoinen purkki.

En tiedä tunnetteko tällaisen tuotteen kuin Bats (extra effective creme). Todellisuudessa tuote on sinivalkoisessa purkissa olevaa voidemaista deodoranttia, mutta minä luulin kyseessä olevan jotain aivan muuta. Minun käteni olivat hyvin kuivat, sillä tällä hetkellä on talvi ja minä pesen käsiäni melko usein. Olin yksin ystäväni kotona ja minulla ei ollut käsirasvaa mukana. Luultavasti jo arvaatte mihin olen tämän tarinani kanssa menossa. Elikkäs siis minä käytin tätä Bats-rasvaa käsieni rasvaamiseen. Käteni eivät tuntuneet yhtään sen kosteammilta, joten päätin laittaa rasvaa vielä toiseen otteeseen käteeni. Ihmettelin, miksi rasva ei tuntunut tehoavan. En kuitenkaan sen kummemmin pohtinut asiaa.

Samana iltana ystäväni tuli suihkusta. Hieman myöhemmin menimme molemmat pesemään hampaita, kun huomasin hänen tunkevan "käsirasvaputelon" kainaloonsa. Hetken ajattelin, etten sanoisi hänelle mitään. Mutta koska aloin nauramaan, hän kysyi mistä on kyse. No en kehdannut hänelle valehdellakkaan, joten siis sanoin, että luulin hänen deodoranttiaan käsirasvaksi.

Onkos lukijat teille käynyt samankaltaisia sattumuksia vessassa tai muualla? Oletteko muuten miettineet sitä miksi joitakin ihmisiä hävettää ostaa vessapaperia kaupasta? Itse olen osittain sellainen, mutta eikö kuitenkin olisi hieman nolompaa olla ostamatta vessapaperia? Okei oheinen kommentti ei sinällään liittynyt tekstiini mitenkään, mutta kunhan vain mietin.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Facebookin syöverit

Hiya!

Mitenhän monta tervehdystä onkaan olemassa? Siinäpä vasta starttikysymys, mutta jatketaampa oikeeseen aiheeseen eli Facebookkiin. Lähestulkoon jokainen ystäväni on Facebookissa ja vaikka osa on saattanut jossain vaiheessa lopettaa sen käytön, on he kuitenkin palanneet takaisin Facebookin syövereihin. Mikä tässä sinisessä sivustossa viehättääkään? (Olikos se muuten mahdollista vaihtaa sivuston väriä? En tiiä, mutta itelläni se on sinivalkoinen.)

Juups, mutta miksi ihmiset käyttävät Facebookkia ja useimmat ärsyttävät toisia muun muassa päivittämällä joka päivä jotain todella itsesääliä kerääviä päivityksiä. (Itse olen niin kuuul, että päivitän vain bilepäivityksiä ja uskomattoman siistejä tarinoita elämästäni. EI TOSI) Olen todella tylsä ja päivitän hyvin harvoin. Kuulun kyllä niihin rasittaviin ihmisiin, jotka ajoittain linkkaavat jotain biisejä omalla sivullaan. Miksi Facebookissa voi tykätä ja tökätä, muttei esimerkiksi facepalmata? Useat ovat ehottaneet, että sivustolle pitäisi tulla myös vihata tai ei tykätä -nappi, mutta mitä järkeä siinä olisi. Jos jotain vihaa, niin ei sitä nyt tarvitse omille Facebook-kavereille ilmoittaa. No jaa, ehkei tuo facepalm-nappikaan olisi kiva. Vaikkakin välillä tuo nappi olisi hyödyllinen omien päivitysteni kohdalla.

Minua muuten naurattaa, kun nykyään puhutaan kavereista ja sitten Facebook-kavereista. Itselläni on ehkä noin kymmenen todella hyvää ystävää ja sitten on runsaasti kavereita, joiden kanssa tulee juteltua aika ajoin. Mutta miksi minulla on Facebookissa yli kaksisataa kaveria? No kaipa se on oma päätökseni. Itse en juurikaan lisää ketään kaveriksi, mutta jos joku pyytää minut ystäväksi, niin yleensä hyväksyn tämän kaveripyynnön, jos arvelen olevani tämän henkilön kanssa tekemisissä joskus. Joillakin tutuilla on yli viisisataa kaveria, joka tuntuu hyvinkin uskomattomalta! Tiedän myös yhden tutun, jolla on yli tuhat kaveria. Hän lisää luultavasti kaveriksi kaikki sellaiset henkilöt, jotka saattaa nähdä kerran vuosisadassa. Jokainen voi tehdä tietty tyylillään, ei siinä mitään. Haluaisin kyllä nähdä tällaisten ihmisten syntymäpäiväkutsu listan.

Uuden profiilikuvan päivittäminen on yksi armottomimmista "tehtävistä". Tuleeko mahdollinen mielitietty tykkäämään siitä, vai tykkääkö siitä vain sinun tätisi ja ystävät, joiden on lähestulkoon pakko tykätä kuvasta, vaikka vihaisivat sitä. Profiilikuvan päivittämistä helpottaakin juuri tämä tieto, että osan ystävistä on pakko tykätä siitä. Olisi kauheaa, jos kukaan ei tykkäisi kuvasta, jonka laitat omalle sivulle. Onko tällä oikeasti merkitystä? No eipä ole, mutta onhan se kiva, että kuvasta tykätään.

Entäpäs se, kun huomaat ystäväsi tai jonkun tuttusi laittaneen kuvan omalle sivullesi. Itse kerkeän jo miettiä, että ystävä on lisännyt sellaisen kuvan, jossa kielesi on pihalla, toinen silmä kiinni ja oksennusta poskella. Tällaista tilannetta ei välttämättä ole oikeasti edes ollut, mutta kuitenkin kuvittelet kuvassa näkyvän jotain aivan hirveää. Nenässä on räkää, poskella on kuolaa, paita on revennyt, persvako vilkkuu tai jotain muuta kammottavaa. Tällä hetkellä kiität luojaa siitä, että olet suojannut sivusi niin, ettei kukaan muu tule kuvaa näkemään. Sitten, kun todella näet kuvan huomaat, että kuvassa näkyy vain hiuksesi ja huokaiset helpotuksesta.

Entäpäs kun menet Facebookkiin ja näet, että sinulle on tullut notification. Oletat, että joku ystäväsi on kirjoittanut jonkun tekstin etusivullesi, jonka ansiosta kuulostat kaikkien mielestä kaikkein siisteimmältä tyypiltä. Mutta sitten kun avaat tämän notificationin huomaatkin sen olevan vain, joku tapahtumakutsu! Tapahtumakutsu johonkin maailman historian turhimpaan tapahtumaan. Päivä on pilalla ja kyyneleet valuvat poskillasi. Kiitos Facebook.

No onhan Facebookissa hyviäkin puolia, mutta niitä en ala luettelemaan, koska kuka niitä enää jaksaisi lukea. Taisin hieman innostua Facebook aiheesta, sillä muuta elämäähän minulla ei olekaan. Kiitos ja jälleen kerran myös anteeksi lukijat. Olisi kiva, jos joku vaikka joskus kommentoisi jotenkin, että tiedän miten surkeita tekstejä kirjoitan. Tattista vielä kerran.






torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää!

Tänä vuonna täytyy myöntää, että en ole lähettänyt kenellekkään mitään kortteja. En ole kyllä muutenkaan oikein tehnyt mitään erikoisempia suunnitelmia. Ystävänpäivä on suunniteltu ystävyyden ja rakkauden ylistämiseen ja sehän on vallanmainiota, mutta voihan näitä asioita tietenkin muinakin päivinä juhlistaa. 

Jotkut väittävät ystävänpäivän olevan sinkkujen katkeroitumispäivä tai jotain muuta yhtä hienoa. Asioiden täytyy olla melko huonosti, jos pystyy kehittämään jostain näinkin iloisesta asiasta jotain pahaa. No onhan tämä tietenkin hieman rahastuspäivänäkin tunnettu, mutta niin on myös joulu ja suurinosa muistakin vuoden parhaimpiin tapahtumiin lukeutuvista päivistä. Kukapa ei nauttisi siitä, että saa joltain toiselta jonkun ihanan lahjan tai että voi itse ojentaa jollekin puoliksi syödyn suklaapatukan tai jotain muuta vastaavaa? Huikeeta.

Ystävänpäivän värimaailma on kyllä hieman liian lälly minun makuuni (koska olen niin kovis), mutta ei se minulta varsinaisesti pois ole. Kortit ja kaikki mahdolliset siihen liittyvät nallet ja sun muut saavat kyllä olla vaaleanpunaisia tai retee punaisia. Onhan nuo värit paljon pirteempiä kuin esimerkiksi musta tai harmaa. Olisi muuten aika siistiä, jos Ystävänpäivä deitti olisi pukeutunut täysin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. (Jos nyt mitään deittiä edes olisi) Kaipa niitä yksinäisiä löytyisi tuolta kahviloiden läheisyydestä. 

Näin masentavan jutun jälkeen on hyvä toivottaa kaikille oikein huikeaa ystävänpäivää! (Ja luultavasti tätä blogia ei lue muut kuin ystäväni, joten omistankin tämän blogin kaikille niille huikeille tyypeille, jotka sattuivat tänäänkin lueskelemaan tämän jutun.) Alla on piirtämäni masterpiece. Toivottavasti nautitte siitä.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Älä vaan lue tätä!

Jauzaaaa!

Onko teille käynyt koskaan niin, että teille on luvattu soittaa johonkin tiettyy aikaan? Mitäpä muuta siinä tapauksessa voi tehdä, kun odottaa sohvalla ja katsoa puhelinta koko ajan. Jos puhelu ei tule luvattuun aikaan sitä ryhtyy miettimään josko puhelin onkin rikki. Minä ainakin pyydän joiltain ystäviltä, että soittaavat minulle vain siksi, että tiedän puhelimen toimivan. Pian saattaa tulla mieleen pitikö minun sittenkin olla se, joka soittaa. Mieli tekee hirveitä temppuja meidän kanssamme jatkuvasti. Vääryyttä.

Minä kuulun niihin onnettomiin, että juuri kun odotan puhelua tulee minulle mieleen ideoita, joiden takia minun olisi pakko poistua kotoa tai tehdä jotain muuta vastaavaa jonka takia puhelu jää varmasti välistä. Hirveintä on se, kun iskee jäätävä vessahätä ja ei voi mennä vessaan, koska tietää puhelimen soivan viimeistään sillä hetkellä.

Mikä siinä on, että aina kun odottaa jotain tai ei saa tehdä jotain, niin sillä kyseisellä hetkellä sinun on aivan välttämättöntä tehdä niin! Olet ehkä ystävien kanssa kahvilla ja sitten hän sanoo, että älä vaan katso taakse. Samalla hetkellä pääsi on jo kääntynyt taakse ja etsit sieltä mahdollisia syitä siihen, miksi et muka saisi katsoa sinne. Kaikenlaista porukkaa maailmassa onki. (Itse en koskaan katso taakse, kun toinen kieltää. Ehkä joskus olen vahingossa katsonut.) Naiset on kyllä aika hyviä olemaan katsomatta, kun pyydetään, mutta miespuoliselle ystävälle kun sanoo näin, niin se on ihan hukkaan heitetty pyyntö. (Ei millään pahalla miehet, mutta olette aika huonoja olemaan salaperäisiä.)


tiistai 12. helmikuuta 2013

Ehkä hänen koiransa poisti viestin...

Hei,

Kuten jo aiemmin mainitsin, on mielestäni tekstiviesteihin vastaamatta jättäminen todella ärsyttävää. Olet saattanut ihastua johonkin tai päättänyt lähettää viestin jollekin henkilölle ihan muuten vaan. Oletat saavasi vastauksen viimeistään tunnin sisällä. No ensimmäisen tunnin päätyttyä ajattelet, että hän vastaan varmaan kunhan pääsee illalla töistä (jos hän nyt edes käy töissä). Jos viestiä ei näy edes illalla, ryhdyt miettimään, että ehkä hän ei saanut viestiäni. Hänen puhelimensa on saattanut juuri mennä rikki tai hänen koiransa vahingossa poisti tekstiviestin ennenkuin itse kohde on kerennyt nähdä koko viestiä. No näitä syitä voisi keksiä vaikka millä mitalla, mutta mistä tämä hyvinkin yleinen ilmiö johtuu. Etenkin miehet alentuvat tällaiseen viesteihin vastaamatta jättämiseen.

Mielestäni viesteihin vastaamatta jättämiseen on vain muutama hyväksytty syy. Se, että puhelin on tosissaan mennyt rikki ja hänen numeronsa on vaihtunut ja se, että hän on mahdollisesti juuri menehtynyt. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole miellyttävä, mutta kuitenkin hyväksyttävä. Mielestäni olisi kohteliasta vastata viestiin, vaikkei siinä olisi varsinaisesti edes mitään kysymystä.

Se on niin loukkaava tunne, kun pyydät jotain henkilöä esimerkiksi kahville ja sitten et saa mitään vastausta takaisin. Jos tämä tyyppi esimerkiksi seurustelee, voisi hän lähettää selityksen siitä miksei hän voi lähteä. Jos henkilö ei vain yksinkertaisesti halua lähteä kahville, voi ilmoittaa, että ehkä joskus toiste tai sitten, että olet ehkä ymmärtänyt asiat hieman väärin. Ja haluaisin muutenkin tietää mitä vakavaa kahvilla käymisessä on? Itse juon kahvia päivittäin ja erilaisten ihmisten seurassa. Kahvin juomisesta ei koskaan ole tullut sairaaksi tai raskaaksi, joten ei siinä kai mitään epäilyttävää pitäisi olla.


Muistan elämäni aikana tasan yhden kerran, jolloin en ole vastannut miehelle viestiin. Tällä kyseisellä hetkellä olin juuri tutustunut uuteen mieheen. Hetki sen jälkeen, kun olin numeroni miehelle antanut, huomasin, että hän vaikuttaa todelliselta ylpeältä idiootilta. (Lisäksi kuulin ystävältäni, että hän on oikeasti varattu). On siinäkin pokkaa lähetellä viestejä vieraille naisille. No enpähän vastannut, mutta kaikille muille olen vastannut ja ilmoittanut mitä mieltä mistäkin asiasta olen. Mieleeni tuli juuri uusi syy, jonka voin hyväksyä viestiin vastaamatta jättämisen listaan. Tämä syy on se, että jos viestin lähettäjä on stalkkeri.

Tämän tekstin luettuaan kaikki lukijat saattavat ajatella, että olen todella katkeroitunut sinkku, mutta tämä ei pidä paikkaansa. En ole katkeroitunut, mutta ehkä olen sinkku. Toivoisin vain, että ihmiset kunnioittaisivat toisia ihmisiä vastaamalla yksinkertaisiin tekstiviesteihin. Kiitos ja olkaa hyvät. Hih.

maanantai 11. helmikuuta 2013

No money no honey

Haudihou!

Oon nytten ollut muutaman viikon tekemättä töitä ja koska koulukin on käyty loppuun, olen ollut täysin normaaleista arkisista toimista pihalla. Periaatteessa voisin siis tehdä tällä hetkellä mitä ikinä olenkaan halunnut, mutta tässä maailmassa raha tulee aina olemaan este! Onhan minulla tilillä rahaa ja hieman säästöjä, mutta nämä kaikki minun tulee säästää tulevan kämpän takuuvuokraan ja perusvuokraan ja kaikkiin muihin menoihin! Miksi elämän täytyy pyöriä rahan ympärillä näin paljon?

Olisi paljon helpompaa, jos tuotteet ja matkat ja muut eivät koko ajan kallistuisi! Sen lisäksi minusta on täysin väärin, että ihmiset "pakotetaan" tekemään seitsemän päivän aikana viitenä päivänä töitä tai opintoja, että he voivat ottaa rennosti kahtena päivänä viikossa. Eihän kaikki tietenkään tee töitä tai opiskele viitenä päivänä viikosta, mutta suurin osa toimii kuitenkin näin.

Nyt, kun on ollut pakollista vapaata tässä jo pidemmän aikaa alkaa minusta tuntumaan, että mitähän tästä elämästä oikeasti tulee! Tällä viikolla pitäisi kuulua kahdesta eri työpaikasta pääsenkö heille töihin, mutta sitä vastausta joudun odottamaan vielä muutaman päivän ajan! Tämä odottaminenkin on aivan hirveetä, koska en tiedä hakisinko lisää töitä vai odotanko vain vastausta. Erityisesti toinen näistä työpaikoista vaikutti todella hyvältä ja sinne haluaisin oikeasti päästä töihin ja haastattelun aikana tämä henkilö sanoi, että olen todella vahvoilla! Nyt vaan pitää toivoa, että muut hakijat ovat huononpia. Heh, eihän noi kai saisi toivoa, mutta olen hieman epätoivoinen ja innostuin työhaastattelun aikana työpaikasta todella hurjasti.

Kavereiden kanssa keskustellessa työnhausta päätimme, että seuraavan kerran kun haemme töitä emme lähetä mitään tylsää perus cv:tä tai hakemusta. Eräs ystävättäreni heitti, että voisin tehdä käsikirjoitusmalliin erään hakemuksen ja tämä onkin tosi hieno idea. Toteutus saattaa vaan mennä mönkään, sillä olen nähtävästi huono ihminen, kun kukaan ei ota töihin. Ei nyt tosi, mutta saa nähdä miten tuo onnistunee. Pari päivää sitten tein vitsillä sellaisen hakemuksen, jossa pidän esitelmän työnantajalle, että millainen työnhakija heille olisi paras. Tässä esitelmässä listaan kaikki minuun liittyvät asiat ja nämä ovat se ainoa oikea vaihtoehto heille. Kaikki muut hakijat johdattaisivat katastrofeihin. Saa nähdä milloin päätän laittaa tämän kyseisen hakemuksen eteenpäin. Olisi kyllä hyvin kiinnostavaa nähdä millaisia vastauksia saisin. Vastauksiksi voisin saada muun muassa sen, että mene hoitoon tai noin hämärän naisen on tultava tänne töihin! Toivon, että se olisi tuo perimmäinen.

Jos joudun olemaan tekemättä mitään vielä kauan tulee joku luultavasti löytämään minut likaisten vaatteideni alta itkemästä. Löytämisen jälkeen nousen haisevana ylös ja kirjoitan jälleen blogin, jossa valitan jostain kummallisesta aiheesta.


P.S. Jyrsin kynsiä aina, kun oon hermostunu. Elikkäs kynteni ovat tällä hetkellä aikasta hemmetin kipeet! Pahoittelen lukijoita siitä, että jouduitte näkemään ne.

torstai 7. helmikuuta 2013

Ja katsotaanpa matkaliput

Hellou kaikille lukijoille!

Tällä kertaa päätän paneutua junassa matkaamisen saloihin, sillä olen joutunut astumaan junaan ja siitä pois yllättävän usein viimeisten kolmen kuukauden aikana. On täytynyt käydä työhaastatteluissa ja katsomassa uutta asuntoa, nähdä ystäviä ja muuta miellyttävää ja vähemmän miellyttävää hommaa.

Mielestäni matkojen laatu perustuu pääasiassa siihen millaisia henkilöitä samaan junaan on päätynyt. Useaan otteeseen olen joutunut kuuntelemaan kuinka Sami tai Jani on jättänyt vastaamatta tai kuinka ärsyttävä joku opettaja on. Kyllähän junassa saa tietenkin puhua puhelimessa, mutta kuinka yksityiskohtaisesti ja äänekkäästi jostain hyvinkin henkilökohtaisista asioista kannattaa puhua?

Joskus olen joutunut kuuntelemaan kuinka jotkut vanhemmat henkilöt tajuavat, että ovat kotoisin samalta kylältä. Tämän jälkeen he alkavat luettelemaan tuttujaan ja yrittävät löytää jonkun yhteisen ystävän. Eipä siinä mitään, samahan tuo minulle on. Olen kiitollinen siitä, että nykyään junissa toimiin nettiyhteydet ja voikin itse olla se rasittava matkustaja, joka katsoo YouTubesta "hauskoja" videoita ja nauraa todella äänekkäästi. (Oikeasti en tee sellaista, sillä jos löydän jonkun oikeasti hauskan videon katson sen joskus yksin omassa asunnossani valot kiinni ja yritän olla päästämättä äänähdystäkään.)

Ajoittain matkustaminen on todella ihanaa ja rentouttavaa. Voin kuunnella lempimusiikkiani ja katsoa ikkunasta ulos tai sitten kirjoittaa uutta tarinaa ja pohdiskella erilaisia lopetuksia niille. Jos olen todella rohkealla tuulella saatan jopa nukahtaa penkilleni ja antaa kuolan valua poskeani pitkin erittäin viekoittelevasti.

Junassa on aina myös niitä henkilöitä, joilla on mukanaan älyttömästi herkkuja. Tälläkin hetkellä kadun sitä, että en kerennyt ottaa mukaani muuta kuin vesipullon. Ja minulla ei myöskään satu näköjään olemaan käteistä mukana. Kivahan se on tässä körryytellä junassa, joka on lähtöhetkellään puolituntia myöhässä. Ilman ruokaa ja mahdollisuutta ostaa ravintoa. Luultavasti menehdyn nälkäkuolemaan tällä matkalla.

Junassa matkustamisesta voisi avautua varmasti vieläkin perusteellisemmin, mutta mieluummin kuulen teidän traagisista kokemuksista.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Työkokemusta vähintään 5 vuotta


Hei ihana "työnantaja"!

Olen 24-vuotias upea kroppainen ja palvelualtis nainen. Tähän mennessä olen valmistunut juuri kaikista vaatimistanne kouluista. Työkokemusta löytyy enemmän kuin olisitte vaatineet ja osaan tehdä kaiken ilman minkäänlaista koulutusta. Rakastan teidän yritystänne ja lupaan olla töissä jatkuvasti surkealla palkalla. Kuten jo varmaan otsikosta ja aloituksesta huomasit, olen hieman ärtynyt työhakuprosesseihin. Lukija minulla siis oikeasti on sellainen elämä, että ajoittain joutuisin sanomaan töille ei. Työkokemustakaan ei ole ennättänyt kertyä kuin reippaan kaksi vuotta kaikenlaisista hämäräpuuhista.

Olen useiden vuosien ajan tehnyt kesätöitä ja viimeisiä opiskeluvuosina tein myös töitä opintojen sivussa. Tällä hetkellä olen siis juuri lähestulkoon muuttamassa toiseen kaupunkiin ja tarvitsisin sieltä työpaikan. Olen lähettänyt niin monta hakemusta, etten osaa varmaan edes laskea niin suuria lukuja. Hakemusten kirjoittaminen on täyttä tuskaan! Itseään tulisi kehua niin paljon, että hunaja valuu lukijan tietokoneen näytöstä, hänen avatessaan sähköpostiviestissä oleva liite. Yritysten vaatimukset tuntuvat hurjentuvan vuosi vuodelta palkkojen kuitenkin huonontuvan ja tuntien lisääntyvän. Onko tässä mitään järkeä?

Mielestäni yritysten tulisi ilmoittaa työnhakijoilleen mahdolliset haastatteluihin sisältyvät tai mahdollisesti valituiksi tuleville hakijoille aikataulut. Esimerkiksi "haastattaluun valitut kutsumme haastatteluun viimeistään kahden viikon päästä". Kuinka hankalaa tällaisen tekstin lähettäminen voi olla?

Mikäs muu minua on ärsyttänyt työnhaussa. Vaikea edes pukea kaikkea sanoiksi. Ainiin, eräs mielenkiintoisin työnhakuuni liittyvä tilanne tapahtui noin kaksi viikkoa sitten, kuin viimeinkin vastaanotin tekstiviestitse kutsun työhaastatteluun. Ainoa ongelma tämän kutsun kanssa oli se, että he olettivat että pääsen paikanpäälle alle tunnin varoituksella usean sadan kilometrin päästä. Kyseisen tilanteen sattuessa mietin mielessäni, kuinka he edes kehtaavat kohdella mahdollista työntekijää näin ja eivätkö he todella tiedä kuinka kaukana tämän hetkinen kotikuntani on tulevasta kotikunnastani? Hakemuksessani luki kyllä mistä päin olen ja milloin olen muuttamassa. Ehdotin heille voisinko tulla haastatteluun esimerkiksi huomenna tai haluaisivatko he hoitaa haastattelun skypen avulla tai puhelimitse. Niin asiakaspalvelijatyössä kuin tämäkin kyseinen työnantaja oli, hän päätti jättää mahdolliselle asiakkaalle/työntekijälle vastaamatta. (Tästä tuleekin mieleen kuinka rasittavaa tekstiviesteihin vastaamatta jättäminen on! Täytyykin palata tuohon aiheeseen joskus myöhemmin).

Olen hakenut töitä aivan laidasta laitaan ja toivon, että löydän jotain ennen maaliskuuta, jottei minun tarvitsisi stressata työnhausta enää uudessa kaupungissa. Tällä hetkellä odotan vastausta eräästä miellyttävästä työpaikasta, mutta sitä minun tulee odottaa vielä viikko. Voisin avautua tästä aiheesta varmaan vielä enemmänkin, mutta lukisin mielelläni myös lukijoideni kokemuksia työnhakutilanteista.


tiistai 5. helmikuuta 2013

Aloitus

Hei,

Olen juuri muuton ja muutosten partaalla. Ajattelin, että muuton aikana olisi syytä tehdä elämässä muitakin suuria muutoksia. Minulla on jatkuvasti työnhaku käynnissä ja vaikka tilanne näyttääkin melko heikolta, en ole menettänyt toivoani! Valmistuin juuri koulusta ja sanoin kaikille ystävilleni, että tulen hymyilemään varmaan puoli vuotta putkeen saatuani opinnäytetyön kasaan ja sen myös aion tehdä! Tuosta puolesta vuodesta on vielä viisi kuukautta jäljellä, joten on kehiteltävä runsaasti ilon aiheita.

Ilon aiheista minulle tuli mieleen sellainen suunnitelma johon tarvitsen viime viikolla Monkista ostamaani ihanaa kangaskassia. Kyseisen laukun laitan uuden asuntoni seinälle ja täytän sen erilaisilla ideoilla ja haasteilla. Muuttoni on maaliskuussa, joten minulla on aikaa kehitellä noita ideoita vielä muutama viikko. Nyt minulla on kasassa lähes 20 ideaa, mutta vielä pitäisi kehitellä noin 25 ideaa. Ajattelin nimittäin poimia siitä kassista aina yhden idean kerran viikossa. Näihin ideoihin kuuluu muun muuassa se, että minun täytyy lähettää ystävälleni kirje, kirjoittaa itselleni kirje, jonka voin lukea vasta viiden vuoden päästä ja myös sellaisia asioita kuin tanssikurssille ilmottautuminen ja vaatekaapin siivoaminen. Asioita on siis laidasta laitaan ja lisää täytyy keksiä. 





Blogin kirjoittaminen on ollut haaveissani jo kauan ja tämän unelman päätin aloittaa jo ennen kangaskassista tulevaa ehdotusta. Nautin kirjoittamisesta ja minulla onkin runsaasti käsikirjoituksia, päiväkirjoja ja muistikirjoja täynnä erilaisia tarinoita. Vaikka nautin kirjoittamisesta äärimmäisesti on minulle kuitenkin usein kirjoitusvirheitä ja muita ongelmia ja toivonkin, etteivät lukijat takertuisi tällaisiin pikkuasioihin, vaan löytäisivät blogistani jotain enemmän. 


Elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, joten luultavasti ajaudun ajottain (usein) valittamaan jostain arkipäiväisistä pikkuasioista, jotka vaikuttavat aina välillä maailman vaikeimmilta haasteilta. Tähän ikään päästyäni olen useaan otteeseen hämmästellyt vaikka sun mitä ja toivon edelleen, että "aikuisena" tulen ymmärtämään kaikki nämä asiat. Mikä on elämän tarkoitus? No just, en kyllä aio noin suuriin kysymyksiin takertua, vaan ennemmin siihen miten joinain aamuina ärsyttää, että on taas laittanut herätyksen liian myöhään soimaan. Eikö sitä ikinä voi oppia laittamaan herätystä esimerkiksi edes 15 minuuttia aikaisemmin herättämään? No joo, katotaan jos avaudun tuostakin aiheesta joskus toiste. 


Blogissa aion siis kertoa omasta työhakuprosessistani, ihmissuhdeasioista (jotka eivät tunnu koskaan selkenevän) ja mikä jottei jopa siitä, kuinka upea leffa Disneyn Pocahontas on! Lupaan kirjoittaa aiheista, jotka elämääni kyseisellä hetkellä arveluttaa, ihastuttaa, satuttaa ja harmittaa.