maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kannattaako?

Hellurei!

Istuskelen taas junassa ja arvelin, että on taas hyvä hetki kirjoitella ja kertoa minkälaisia juttuja olen tässä tehnyt. Jeppistä eli siis palaan juuri kotikunnuiltani kämpille mustelmien ja arpien saattelemana. Siskonpojat olivat kylässä ja sain juosta heidän perässään. Tästä minulla on muistutuksena vähintäänkin ison nyrkin kokoinen verestävä mustelma, sillä juoksin yhden muksun perään ja kaaduin melko satuttavasti erään kiventapaisen jutun päälle. No viikonloppu oli muuten kyllä hyvin rattoisa, mutta tuona hetkenä meinasin pyörtyä. Onneksi ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä istuskelemaan, joten pääsin nopeasti tolpilleni. 

Mitä siis tarkoitan otsikollani kannattaako? No tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että olen ottanut loparit vakituisesta työpaikastani, jotta pääsen tekemään työvuoroja eräässä paikassa tuuraajana. En tiedä kannattaako tämä, sillä en todellakaan tiedä miten paljon töitä minulle on tarjolla. Uskon, että riskejä kannattaa ottaa ja etenkin omien haaveiden eteen, joten siis arvelen että tämä minun peliliike kannattaa, mutta se selviää kuitenkin varsinaisesti hieman myöhemmin. Minulla on enää neljä työvuoroa jäljellä ja jo jännittää! Kerron teille sitten ehkä muutaman kuukauden päästä, että kannattiko todella!

Katsottiin muuten äidin kanssa huvin vuoksi millaisia lämpötiloja viime kesänä oli tämän aikaan ja olin saada sydänkohtauksen! Silloin oli ollut vain alle kymmenen astetta ja satanut melkein joka päivä! Toivottavasti tämä kesä jatkuu kuitenkin yhtä lämpimänä ja tapahtumarikkaana, kuin tähänkin asti. 

Rupesin jo miettimään, että mitähän sitä tekisi sitten juhannuksena! Ajatukset lyö kyllä aivan tyhjää. En oikein osaa päättää ensinnäkään missä päin Suomea sitä olisi ja keiden kanssa ja ää! Vaikeeta. Tällaisen asian suunnittelemisen ei kuuluisi olla vaikeaa vaan ihanaa ja nautinnollista, mutta välillä ihmiset tekevät asioista paljon vaikeampia. Toiset suuttuu, jos ei pystykään viettämään aikaa heidän kanssaan ja toisia ei kiinnosta. Asiat pitäisi ottaa rennosti ja ymmärtää, että joskus suunnitelmat muuttuvat. Itse en vielä ole tehnyt mitään suunnitelmia, vaikka pitäisi ehkä jotain alustavaa jo miettiä. Muutamia paikkoja on tullut ilmoille, mutta mikä niistä olisi juuri tänä kesänä se oikea vaihtoehto? Ja ketkä ihmiset osaisivat luoda oikean tunnelman. 

Mikään ei pilaa bileitä paremmin kun nyhvääminen ja riidat. Itse en kumpaakaa harrasta, joten se on erittäin harmillista jos moinen tilanne sattuu eteen ja etenkin silloin, jos ei ole pitkään aikaan päässyt juhlimaan. Okei tämä teksti oli nyt täynnä sitä sun tätä. Kannattaako elämä? Kyllä se kannattaa. Jes eikun vaan riskejä ottamaan ja juhlistamaan elämää ja ystävyyttä tai jotain. Aurinko paistaa ja on hienoo! :)

Mietin, että kannattaako tätä juttua edes julkaista, mutta antaa mennä vaan! Pitää sitä välillä vähän hölmöillä ja tehä tyhmiä asioita, että oppii paremmin :P Jes, kiitos ja anteeks.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Päänsärkyä ja työtunteja

Tuplana töissä

Hui hui, mikä olo! Kävin siis eilen kahdessa työssä. Heräsin kuuden aikaan ja olin kotona sitten kymmenen aikaan illalla. Päästyäni kotiin söin karkkia ja jotain leipää tai tällaista. Eilen toiseen työpaikkaan päästyäni päätä särki jo aivan todella paljon! Ja tänään sattuu edelleen päähään. Tämä blogiteksti on siis oodi vedelle. 

Vesi

Oi vesi mikä ihmejuoma oletkaan.
Estät päänsäryt ja teet ihostakin niin
kuulaan. Jos alkaisin juomaan sinua
enemmän saattaisi minunkin ihoni
näyttää viimein muultakin kuin teinin
aknelta. (Ei näytä oikeesti) Olet niin
viileä ja kirkas tyyppi! Respectit 
siulle ja muistuta useammin olemassa
olostasi. VESI! 

Kuten varmaan huomaistte, minulle ei ole minkäänlaista rytmin tai riimittämisen tajua. Anteeksi siitä, mutta vesi oikeesti miksi et muistuttanut minulle jo eilen, että sinua kannattaa hörpätä. Nytten litkin sitten vettä ja kahvia aamupalalla. (Kyllä syön aamupalaa lounasaikaan)

Kohta lähden viettämään ansaittua vapaapäivää kaverin kanssa piknikin merkeissä! :) Muuta en vielä tiedä mitä tarvitsen mukaan, paitsi vettä! Jeppistä jee, vesi on mahtava juttu.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kesäfiilistelyy

Hellouta vaan!

Nyt on ollut elämässä paljon Suomijuttuja, siis tietty onhan niitä aina, mutta nyt kun on jääkiekon MM-kisat ja sit kesäfiilistely alkaa eli Chebaleba yeah! Olipa hyvin epeäselkeä ensimmäinen lause, mutta se kuuluu kesään! Hyvä boogie ja kova meno on tärkeintä. Lukijat antakaa palaa ja sekoilkaa vähäsen. 

Kesä on niin hyvällä alulla, että en malta olla hypettämästä kaikkea! Tänään pääsin aikaiseen myös töistä, kun kaikki asiakkaat tajuavat viettää aikaa auringon paisteen aikana ulkona eikä missään sisätiloissa. No vapaatuntien aikana olen  sitten kuunnellut tänään Chebalebaa, Karri Koiraa, Mikael Gabrielin Mökki-biisii, Brädii ja kaikkea. En yleensä hirveesti kuuntele suomalaista musiikkia, mutta kesällä kaikki svengiräppibiisit toimiii! Nyt tekis mieli lähteä vaan piknikille, mökille, pelaa krokettia ja ottaa pari siideriä! Ihanata! Vähän mansikoita, ihania ystäviä ja grooveeeee. Miksihän en jo lähde? 

No jatketaan, eli siis Suomen jääkiekkojoukkue on pärjännyt todella hyvin ja oonkin katsonut kaikki pelit, mitä oon töiltä kerenny! Eilenkin lyöttäydyin väsymyksestä huolimatta isoon jengiin mukaan ja huusin kurkun kipeeksi Suomi-Venäjä-pelin aikana. Sanoisinko, että jottamoisen hienoa! En malta kirjoittaa enempää! On pakko svengata!

Tässä kutienkin vielä minun  kesäfiilistely biisi -lista:

1. Chebaleba - Kesäfiilistelyy:

2. Mikael Gabriel - Mökille:

3. Elokuu - Tänään lähtee:

Laitan tähän vielä yhden extrabiisin, mikä vaan sattuu olemaan niin huikee! Ja se biisi on Macklemore - Can't Hold Us: http://www.youtube.com/watch?v=xHRkHFxD-xY

P.S: Kaikki respektit vaan biisien tekijöille ja esittäjille! :) Ja siis lukijat en ole varma miten nuo linkit toimivat, mutta toivottavasti hyvin! Kesäfiilistelyy kaikille mahtaville, iloisille tyypeille! Jee! :)



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuplavapaat!

Erikoisuutta!

Pitkästä aikaa saan viettää kaksi vapaapäivää yhteen putkeen, joten voin vain ilmaista innostuneisuuttani yhdellä sanalla ja se on JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Mielestäni yksipäiväiset vapaat on niin HV-juttuja, joten olen iloinen, että saan nyt viettää kaksi päivää putkeen. Nyt on takana toinen niistä vapaista ja odotan innolla jo huomista. Tänään minulla oli hyvinkin vauhdikas päivä, tehtiin reikihoitoja ja regressiokokeiluja ja voin sanoa, että nyt vähän jännittää käydä yöllä nukkumaan, kun tuntuu että näkemäni henkilö istuu kanssani sohvalla. Ei nyt aivan, mutta regressiosession jälkeen on ollut hieman sellainen olo, etten ole aivan yksin! Reikihoito oli ihanan rentouttavaa ja regressiosessio taas äärimmäisen kiinnostavaa, vaikka hieman myös tietty jännitti. Onneksi kuitenkin näin vielä useita kavereita näiden jälkeen ja teimme ruokaa ja katsoimme Leonardo DiCaprion leffaa ja vietimme vain hauskaa. 

Jos saa viettää kaksi vapaapäivää putkeen, saa niiden aikana ajoiksi paljon enemmän, sillä ei tarvitse koko ajan miettiä, että no huomenna täytyy jo mennä töihin. Huomenna näen erästä kuvittajaa ja keskustelemma hänen tekemistään hahmotelmista ja kehittelemme niitä eteenpäin. Eli myös huomiseksi on kaikenlaista tiedossa. Ennen kyseistä tapaamista tulee minun kyllä kirjoittaa vielä vaikka mitä ja olisi myös saatava tulostettua muutamat lappuset. Voi miten elämä voikaan olla karua ilman tulostinta, mutta enköhän minä jotakin kautta saa paperini tulostetuiksi. Harmi kuin en uskalla käydä työpaikalla kysymässä voisinko tulostaa siellä, mutta ehkä huomenna mieleeni muistuu joku ihminen joka omistaa tulostimen tai joku paikka jossa voin tulostaa. Kirjastossa tietenkin, mutta sekin  maksaa jo jonkin verran. 

Toivottavasti saisin huomenna kaiken valmiiksi hyvissä ajoin, että kerkeisin illalla myös vain olla yksin ja olla tekemättä mitään! Huh on kyllä hieman sellainen olo, että pitäisiköhän soittaa hyville ystävilleni Ghostbusters-jengille! Mut ehkäpä tämä tästä ja voinpahan vaikka tämän "hengen" kanssa keskustella vaikka elämästä tai jostain. Vaikka en siis voi, mutta tiedätte ehkä sen tunteen kun luulet, että joku on kanssasi samassa huoneessa vaikket näekään mitään? Ja jos väitätte, ettette tiedä niin esittäkää vain täysin täysijärkisiä itsellenne. Huijaatte kuitenkin tai ainakin toivon niin, sillä en haluaisi olla ainut henkilö joka tuntee ajottain näin. Heh. Mutta taidanpa käydä nukkumaan ja haaveilemaan huomisesta vapaapäivästä. Jestamandeeera millaisenhan kuvan ihmiset ovat minusta saaneet näiden postausten perusteella? Vaikutan varmaan nipottavalta sekopäältä, mutta todellisuudessa olen ehkä jotain aivan muuta. Mene ja tiedä :P 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Is this a Couchsourfing meeting?

Hehheheheh!

Eilen oli jotain niin randomia. Oli viimeinkin vapaapäivä ja olin sopinut ystäväni kanssa, että menemme kirjoittelemaan yhdessä jonnekin. No nähdessämme toisemmme ystäväni ehdotti josko mentäisiin illalla käymään couchsourfing-tapaamisessa. Mietin, että no mikä jottei. Olin hieman väsynyt jäätävän työputken jäljiltä, mutta arvelin ettei tätä tilaisuutta kannata jättää väliin kun kerrankin on aikaa. Tapahtuma alkoi kuudelta ja saavuimme paikan päälle hyvissä ajoin, sillä olemme suomalaisia ja tapasimme jo kahden aikaan ja olimme ennättäneet jo tehdä sitä ennen vaikka mitä.

Paikalle saapuessa olin hieman epäileväinen, sillä siellä oli pääasiassa vain suomalaisia. Olimme ystäväni kanssa molemmat siellä vasta ensimmäistä kertaa, joten emme tienneet mitä odottaa. Pari ulkomaalaista kertoi kuitenkin, että useimmiten suurin osa ilmaantuu paikalle vasta seitsemän aikoihin. Kävimme kaverin kanssa yhdet ja palasimme pyödän ääreen. Ei aikaakaan, kun porukkaa alkoi ilmaantua ja äänivallit alkoivat murtua. Kokoontumisessa oli mitä mielenkiintoisempia ihmisiä ja upeita erikoisia taitoja. Oli niin ihanaa puhua englantia ja oppia uusia asioita uusista ihmisistä. Mitä enemmän ulkomaalaisia paikalle ilmaantui, sitä parempi meininki siellä oli. Voin suositella tapahtumaan kyllä aivan kaikille, joita kiinnostaa eri kulttuurit, mukavien ihmisten tapaaminen ja englannin puhuminen. Tai tietty jos osaa puhua espanjaa tai jotain muita kieliä, niin sitä saa varmasti harjoiteltua kyseisessä tapaamisessa tai sen ulkopuolella. Hyvin useat ihmiset sopivat näkevänsä tapaamisen jälkeen jossain. 

Olen niin onnellinen, etten antanut väsymykselle periksi vaan menin couchsourfing-tapaamiseen! Saavuin sieltä monta kokemusta rikkaampana ja uskon, että tulen käymään näissä tapaamisissa vielä useamminkin. En ole itse koskaan harrastanut couchsourfingii, mutta uskon että tulevaisuudessa näin tulee tapahtumaan. Kunhan vain pääsen jonnekin matkalle! Couchsourfaajat, jos luette tätä tekstiä, niin olisi mukavaa jos jakaisitte kanssani omia kokemuksianne.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tupareiden järkkääminen

Haudihou!

Ollaan kämppiksen kanssa järkkäämässä about kuukauden päästä tupareita. Tehtiin noin viikko sitten Facebookissa tapahtumakutsu ja oli tosi vaikeaa päättää, että ketä sinne uskaltaa kutsua ja ketä jättää kutsumatta. Joku saattaa suuttuu ja toinen ei luultavasti edes pääse paikan päälle. Kämppiksen kanssa päätettiin, ettei liikaa mietitä ketä kutsutaan. Tietty täytyi kuitenkin miettiä miten paljon asuntoomme mahtuu porukkaa! On hankala yhdistää eri kaveriporukoita, mutta uskon sen kuitenkin olevan myös aika hauskaa. Kai nyt ihmiset osaavat humalassakin tulla toimeen keskenään. Hah, eihän ne varsinkaan silloin tule, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Käytiin viime vapaapäivänä kämppiksen kanssa vähän Tallinnassa pyörähtämässä ja mukaan sieltä lähti aivan järkyttävä kassi karkkii ja viinaa. Itse keskityin pääasiassa rommin raahaamiseen, mutta tuli sieltä muutakin ostettua ja pidettyä hauskaa. Siellä jonotettiin muun muassa rommikaakao-maistiaisia mummojen kanssa ja piirrettiin prinsessoja lasten kanssa.

Mut takaisin tupareiden järjestämiseen. Elikkäs tupareiden järkkäämisessä ehkä haastavinta on oikean ajankohdan löytyminen. Koskaan päätetty aika ei tule nappaamaan kaikille kutsutuille, muttei sille voi mitään. Täytyy vaan toivoa, että suurin osa pääsee paikalle ja kaikilla on tarpeeksi juotavaa ja hyvää mieltä takataskussa valmiina! Olen myös miettinyt, että ostan kyllä uuden asukokonaisuuden juhliin, sillä en varsinaisesti ole ollut ryyppäämässä kunnolla muutamaan kuukauteen, joten olisi aika. Illan onnistumiselle on todella tärkeää muun muassa hyvä porukka, mutta sen jälkeen isona kakkosena tulee upea asukokonaisuus. Ja tietenkin mansikkadaiquireista. Rommikolasta ja ruuasta ja musiikista ja niin edelleen.

Harmi, kun tällä hetkellä en todellakaan ole tyytyväinen omiin hiuksiini. Ne on niiiiiiiin huonossa kunnossa ja pitäis värjätä ja leikata ja kaikkee. Ei vaan ole vara eli pitää varmaan feikata hiukset jotenkin ihan hienon näköisiksi. Jos käyttäisin hattuja ja niissä ei tulis kuuma, niin laittaisin päähän hatun. Ois kyllä hauskaa, jos jenkkihuivit ois oikeasti tyylikkäitä, mutta ne on ihan kauheita. Niillä vaan saisi hiukset peitettyä niin hyvin! Joo, mutta tupareiden järjestäminen on hauskaa, mutta luultavasti joudun kirjoittamaan sitten tupareiden jälkien siivoamisesta uuden tekstin. Ja se ei luultavasti enää olekaan niin hauskaa. Heh, mutta sen näkee sitten. Palailemisiin taas.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ikävä

Hoi,

Tänään hieman haikeampi aihe, mutta nyt kun olen asunut päälle kuukauden "uudessa" kaupungissa on ajoittain iskenyt järkyttävä koti-ikävä. Aina perheenjäsenille skypettäessä tulee mieleen, miksen minä ole heidän kanssaan. Etenkin kun huomaa, että minun muuttoni on ollut hankalaa myös heille. Kummipojasta erossa olo on myös todella haastavaa. Muista perheenjäsenistä ja kavereista puhumattakaan. Nyt töissä ollessani ja etenkin, koska olen uusi työntekijä saan kaikki haistapaska-vuorot ja vapaa-aikaa on todella vähän. Vuorotkin saamme tietää vasta niin myöhään, että on hankala tehdä mitään pitkäaikaisia suunnitelmia.

Onhan minulla täälläkin ystäviä ja mukavaa tekemistä, mutta ero ja ikävä raastaa sydäntä aina välillä. Ikävään auttaisi olla miettimättä ikävänkohteita, mutta sitten tulee niin tunteeton olo. Tietenkin haluan ajatella miten he voivat ja mitä heille kuuluu, mutta usein se johtaa kyyneliin. Minun täytyy kyllä myöntää, että olen todella tunteellinen henkilö. Nykyään kyyneleet saattavat valua mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Se ei ole yhtään mukavaa! Useasti olen kadulla käppäilessäni yrittänyt peitellä kyyneleitä ja muuta.

Ollessani hyvin tunteellinen ihminen osaan kyllä myös nauttia elämän pienistä asioista paljon ja yritän parhaani mukaan aina tuottaa muille hyvää mieltä. Harvoin myöskin ilkeilen kenellekkään. Ja jos ilkeilen se tyyppi on sen kyllä todellakin ansainnut. Mutta itketään ja nauretaan yhdessä tai jotain.

Olisin todella otettu, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä ikävän karkoittamiseen! :)